torstai 16. joulukuuta 2010

NYT ALETAAN RILLUTELLA!

Nyt aletaan rillutella! Minulta on turha odottaa tänä vuonna enää montaakaan järkevää asiaa. Viimeisetkin puristin tänään tuohon Kirjalliseen Elämystusinaani ja nyt olen niin voipunut, että aion huomenna lähteä shoppailemaan Bessun kanssa.

Dina, Merin pieni villakoira, saapuu kohta ja jää melkein viikoksi, joten nyt sitten koiruutta potensiin kaksi. Aion postata semmoisia juttuja, jotka ovat vuoden varrelta jääneet mieleen kivoina asioina ja vakuutan että koskee myös osaa teistä;-) Ja sitten haluan hullutella vähän A Kiss from the Pastin kanssa, sillä olen yllytyshullu ja siitä ei tule mitään joulupostausta. A Kiss from the Past on se Ihanuus, joka toi elämääni sen kauniin biisin Je Ne Sais Pas.

Sen verran yritän järkevyyttä, että...en kerrokaan. Ja sitten ensi viikolla saapuu tiistaina ystävä joulunalusvisiitille ja keskiviikkona minä lähden kyläluutailemaan ja torstaina alkaa Out of office. Tämän takia en nyt ollenkaan toivottele teille mitään viikonloppuja, vaan olen täällä koneella ja visiteeraan teitä niin paljon kuin mahdolista. Joku on huomaavinaan pientä eroahdistuksen poikasta, mutta en tunnusta, en tunnusta...Koti täyttyy valkoisista amarylliksistä ja...

Uudessa Annassa on haastattelu Aila Meriluodosta, jonka kirja Tältä kohtaa on kirjavuoteni paras suomalainen kirja ja kolmanneksi paras yli sadasta luetusta. Aila, hyvä Sinä♥

Je Ne Sais Pas

kuva Ajan patina (Tammi 2009)

15 kommenttia:

  1. Ihana kuva, jotenkin herkkä yksinkertaisuudessaan..

    minulle piti tulla koiravieras viikoks hoitoon, mut ei sit tullutkaan..=(

    sinulla onkin ihanat oltavat, kaks ihanaa ystävää..

    Antoisaa ostosmatkaa..

    VastaaPoista
  2. :) tämä on jänskää. ollaanpas linjoilla :D mulla alkoi tulla jostain syystä tästä sun kirjoitelmasta mieleen joululaulut.. hupsis tupsis..se nissepolkka nimittäin. :D
    mukava seurata näitä kirjauutisia. toi edellinen kirjapostaus oli jänskä. kirjat kuuluu jouluun.

    VastaaPoista
  3. Pieni ja samalla tunnelmallinen rilluttelu sopii hyvin joulunalusaikaan. Nauti :) Nyt on vielä hyvä ollakin paljon koneella, koska joulun tienoilla koko blogimaailma luultavasti hiljenee toviksi.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa rilluttelua,ja hetkiä koiruuksien kanssa!

    VastaaPoista
  5. Hanne, minäkin ihastuin juuri sen takia.

    Voi, sinä sovit niin hyvin hänen kanssaan.

    Muuten kiva, mutta ajoitus...Koirat menevät kuitenkin jouluhöösäämisen edelle.

    Kiitos;-)

    Akissfromthepast, ei mitään nissepolskaa! Jouluaattonakaan en sellaisesta välitä. Ja minusta on jännä seurata, mitä sä touhuat;-) Sun takia tarjoan epäjoulumaista 'valistusta,' jonka vielä jotkut muistavatkin. Mutta vain ihan alusta asti mukana olleet. Kiva jos pidät kirjoista. Minä elän niistä. Hengitän niitä. Aina.

    Lumiomean, nyt tuli semmoinen jotenkin kuitenkin helpotus. Luen, mutta kuten Väristystä, hitaasti nauttien. Nyt on niinku tämä vuosi putkessa. Nyt muistellaan ja yriteään tietty saada edes ensi viikolla hiukan jouluilmettä;-) Sinähän tiedät, että meillä vähän muuta...

    VastaaPoista
  6. Nytpä sait uteliaaksi:D
    Ja jään odottelemaan mitä tuleman pitää...
    Jouluun viikko♥

    VastaaPoista
  7. Rilluttele sydämesi kyllyydestä! Paljon on sinulle ihanaa luvassa. <3

    Voi kun minä toivon, että saan Ailan kirjan joululahjaksi.

    Karoliina

    VastaaPoista
  8. Maria, kaikkea sekalaista eikä niin kovin kirjallista. En ehkä oiken tieäd vielä itsekään;-)

    Niinpä♥

    VastaaPoista
  9. joo. mä tykään joulusta, mutta en ole kyllä niin hurahtanut jouluun... se on vaan semmosta rauhallista, olemista ja muuten juhlavaa, kun että ihan hupsis tupsis 24/7 :D enkä ole tehnyt edes joulupostauksia :D ihan tarkoituksellinen veto ^^vaikka kenpätietää..mitä sieltä vielä putkahtaa, kun elän niin hetkessä näiden ideoiden kanssa :D
    mutta rilluttelussa messissä ollaan :D

    VastaaPoista
  10. Karoliina, niin teenkin. Olen semmoinen hikipinkotyyppi, joten pitää välillä irrotella etten katkea kahtia.

    Joulun Taika saa luvan toimittaa Ailan kirjan sinulle;-)

    VastaaPoista
  11. Akissfromthepast, minä olen jouluhullu, mutta olen alkanut ottaa sen toisin. Lanttulaatikot kiitos ei, kinkku kiitos ei. Samppanja, mäti, kalkkuna, graavi merisiika, kiitos kyllä. Jouluna voidaan katsoa leffoja vaikka kuinka ja ollaan relasti. Juhlaa tuovat valkoiset kukat ja kiireettömyys. Koko talo valaistu kynttilöin.

    Sun postaus toi mulle mieleen, mitä minulla ennen oli tapana harrastaa. Kun tässä muutenkin vähän aiotaan musitella, niin sopii ihan hyvin.

    VastaaPoista
  12. Rillutellaan vaan! : )
    Tosin vielä pitäisi tuonne ensi torstaille asti pysyä ihan työvaihdekin päällä. Jotenkin vaan tuntuu, että ei oikein ehtisi töitä tehdä...

    VastaaPoista
  13. Anne, no enhän minäkään tässä mitään lonkkaa voi vetää. Tänään tosin shoppailemaan ystävän kanssa ja sitten jonnekin syömään. Mulla on iso talo, leivinuunin lämmitykset, tällä hetkellä kaksi aivan eri hoitotasoiset koirat (toinen tosi vilkas, pieni, nuori, toinen, vanha ja nivelrikkoinen, iso, rakas...)ja luuletko, että olen ehtinyt omaa joulua tehdä;-) Sen tähden teen vian kevennsypostauksia, kunnes jään lomalle. Vain yksi asiaasia on enää luvassa. Sulla on kuitenkin yksi iso asia nyt ratkennut...

    VastaaPoista
  14. Koirulit tuovat päivääsi varmasti hössötystä, mieluista vipinää. Meillä joulunodotus menee nyt - ja vastedeskin - täällä Vuokatissa. Aatonaattona ajellan kotiin, missä ei ole kukaan (ei edes joku!) mitään hössötellyt. Tapanina tulee lapset ja lapsenlapset perinteisesti syömään, joten kinkku on pakko paistaa. Sienisalaatti on ihan must, laatikot on odottamassa pakastimessa. Hyvin kevyet kattaus siis. Ainakin yritän näin! hih.

    Ahkera olet ollut koko vuoden, joten hyvällä omallatunnolla voit relata ja rillutella! Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  15. Anja, onhan teillä kai Simo mukana?

    Hyvä Joulu=Helppo Joulu♥

    Meille lapset tulevat varmaan aina syömään ensimmäinen joulupäivä eleivät ole meillä aattoa, sillä meillä on runsaasti edustettuna meren antimet ja Meri on niihin tottunut ja niille perso. Eivät enää parhaimmillaan Tapanina.

    Tänä vuonna olemme aaton ehdottomasti kahdestaan + Olga. Tiedät syyn;-)

    Minäkään en aio syödä yhtään sen enempää kuin muulloin, mutta laadussa on nostoa.

    Kiitos samoin, Anja! Hyvä sinä♥

    VastaaPoista