Minua oli poljettu, minut oli hakattu, ryöstetty, myyty ja petetty ties kuinka monta kertaa, usein tavallaan syystä mutta usein myös ilman omaa syytäni.
Halusin aina
ymmärtää, miksi niin oli käynyt. Suurin henkilökohtainen loukkaus ja tragedia
olisi ollut se, että syy olin minä. Minua sai polkea, koska olin niin mitätön.
Hakata, koska en pystynyt puolustamaan itseäni ja….Myydä koska minusta ei ollut
koskaan hyötyä kenellekään ystävänä, ja pettää koska olin se, joka ei kuulu
joukkoon.
Janne Huuskosen
Täydellinen päivä (WSOY 2021) oli minulle erikoinen valinta, sillä valitsin
kirjan sen kannen takia! Toki luin mitä se piti sisällään eli huumetarinan,
joita vältän kuin ruttoa. En vain jaksa. Olipa nyt erinomaista, että jaksoin,
sillä tarina on ns. huumekirjojen rajat rajusti ylittävä. Toki siinä on käyttöä
ja niiden seurauksia. Alituista rahapulaa ja muilta, kuten äidiltä, rahan
pyytämistä. Tosi huonoja kavereita, mutta myös solidaarisuutta, jonka voivat
tuntea vain saman kokeneet. Ryömitään pohjamudissa, mutta sieltä noustaan myös
ylös. Viimeinen katkolla olo on viimeinen, vaikka kukaan ei siihen uskonutkaan
etukäteen. Tarinan Mikkomme oli tullut tiensä päähän. Hänessä oli
herännyt voimakas halu pelastua sekä ottaa vastuu lapsista ja äidistään, joka
oli aina auttanut häntä. Mikkoa pelotti niin, että piti elää vielä yksi
vuorokausi ennen katkolle menoa huumehuuruissa. Sielläkin äiti kuskasi Mikkoa
ja tämän kavereita, aikuisia miehiä, yöaikaan.
Janne
Huuskonen osaa todella kirjoittaa. Tiheää tarinaa, jossa ollaan milloin
huumehommissa tai jo toimittajana, jossa sai koko ajan pelätä menneisyytensä
paljastumista eli aikahyppelyä ilman lukuja, joissa olisi autettu lukijaa. Se
että Huuskonen osaa kirjoittaa, paljastuu myös siinä, että lukija tietää koko
ajan, onko menossa nyt Mikko huumeissa vai Mikko jo huumeista pelastuneena. Teksti
on myös kiintoisan kuvailevaa enkä voinut olla ajattelematta tätä elokuvana. Mitä
tulee jutun naisiin, he vasta kiinnostavia ovatkin, sillä Mikon vaatimukset
naisten suhteen ylittivät minusta kaikki rajat. Ne olivat suuruudenhulluutta,
mutta hyvä, että oli uskallusta paljastaa. Minäkään en nyt viitsi alkaa latoa
tähän omia me too-juttujani. Itse
asiassa Mikko oli naisille vaaraton. Kun hän yrittää hoitaa omaa lastaan, joka
erossa jäi vaimolle, vaikka ei olisi ehkä pitänyt ja yhden linnassa olevan
kaverinsa lasta, hän on suorastaan ylivastuuntuntoinen, vaikka saa juuri omalta
lapseltaan kuraa niskaan, koska äitinsä on kertonut mitä sattuu lapselle tämän
isästä. Sitä virhettä Mikko ei tee. Kirjassa Mikko tietysti pohtii paljon,
miksi kaikki tämä oli tapahtunut, mutta hän on mielestäni rehellinen eikä vika
ole kaikissa muissa. Maailma ei ole hänelle velkaa!
Mikään
yksittäinen tapahtuma ei selittänyt sitä, mikä minusta oli tullut. Elämäni
näytti sarjalta huonoja valintoja ja epäreilun vaikeita olosuhteita.
Lopputuloksena muovautunut ihminen oli hämmentävä, mutta se olin minä.
Olin
helvetisti itsekeskeiseen pelokkuuteen hukattua potentiaalia. Ihminen joka
ihastuu ja vangitsee. Ihminen, joka sen jälkeen alkaa pakkomielteisesti miettiä
eroa., mutta ei uskalla kertoa kumppanilleen, ettei oikeastaan halua olla
suhteessa, ja siten pidättää itseään ja toista elämästä. Ihminen, joka on
ystävilleen salaa virittyvä aikapommi…Olin melko varma siitä, että olin
viallinen. Toinen, hyvin epätodennäköinen mutta mahdollinen vaihtoehto oli,
etten vain ollut tavannut oikeaa kumppania.
Minä
lupasin, että Mikko ei syytä olosuhteita, mutta näin täydessä tarinassa sekin
voi alamaissa olla mahdollista. Yleensä hän kirkkaana hetkenä ihmetteli, miten hyvä
joku hänelle on ollut, kuten nainen, jonka kanssa hän oli vain kaveri, mutta
hoiteli omaa ja linnakaverinsa lasta yhdessä, lapsensa äidin jouduttua kiinni,
pelkästään ystävänä, vaikka nukkuivatkin joskus samassa sängyssä. Lasten turvallisuuden
tunne oli taattava.
Tässäpä
tarina, josta voisi monelle olla apua. Henkilökohtainen vertaistuki voi tulla
liian iholle, joten tässä toinen ratkaisu. Minua hämmästytti Janne Huuskosen tekstin
väkevyys. Sen laadukkuus eli tämä kirja kyllä noteerataan jossakin isosti. Otin
kirjan mukavuusalueeni ulkopuolelta. Voi olla, että Janne Huuskonen ei edes lue
naisten kirjoja, mutta uskoisinko tuota…Minähän olen aika hämmentynyt siitä,
miten vain yksi prosentti miehistä lukee naisia. Miehet, jotka lukevat naisten
tekstejä, kirjoittavat kiinnostavimmin. Ehkä Janne Huuskonen on poikkeus
tässäkin, sillä minut hän yllätti positiivisesti.
Kirjan
lopusta käy ilmi, että Janne Huuskosessa on tai on ollut Mikkoa, mutta paljon
on muutettukin. Tämä suoraan lukijalle:
Nyt olet
kuullut tarinani, jonka kertomista pelkäsin niin kovasti. Olen helpottunut. Mitä
tahansa sanot, saattaa saada minut kyyneliin. En ole enää kovin peloissani. Nyt
on sinun vuorosi puhua.
Mikko, toivon niin, että olet saanut sen kotisi, joka on perheilta auringon lämmittämällä kalliolla seisovassa saarimökissä. Ja vaimon, joka on pullantuoksuinen, mutta joka katsoo sinua silmiin sillä tietyllä katseella ja hipaisee kivasti ohimennen. Toivon, että palapelisi on osittain valmis, sillä valmis olisi liian tylsää. Tyhjät aukot palapelissä ovat ehkä tulevaisuudessa täyttyviä unelmia! Seikkailuja, joista et ole edes osannut uneksia!