.jpg)
Sunnuntaina 9. kesäkuuta 1985
Evelyn oli sunnuntaina 9. kesäkuuta 1985 perheensä kanssa Náutico Paulista - purjehdusklubilla Guarapirangan tekojärven rannalla, kun äkkiä hänen katseensa kiinnittyi juuri ilmestyneeseen Veja-aikakauslehden numeroon. Hän huomasi siinä kookkaan otsikon: " Tapaus Menegele saattaa ratketa pian." Artikkelissa todettiin: "On löydetty muutamia Mengelen lähettämiä kirjeitä, joista kaksi on osoitettu itävaltalaiselle avioparille Wolfram ja Liselotte Bessertille." Toisessa kohdassa kerrottiin, kuinka "rouva oli purskahtanut itkuun ja myöntänyt, että hän ja hänen miehensä olivat São Paulossa piilotelleet Josef Mengeleä". Jutun lukeminen oli Evelynille šokki. Hänen kahden pikkulapsensa opettaja Liselotte oli suojellut miestä, joka oli järkyttävällä tavalla vaikuttanut hänen perheensä elämään.
....Mengele itse erotti hänet vanhemmistaan, jotka lähetettiin kaasukammioon.
Varttuessaan Evelyn kuuli jatkuvasti kertomuksia juutalaisiin kohdistuneesta vainosta, jota hänen äitinsäkin oli joutunut kohtaamaan, sekä Auschwitzista ja kaikkialla läsnä olevasta kuolemasta. Hän hylkäsi oman tyttönimensä, joka kuulosti hänen mielestään liian juutalaiselta, ja otti aviomiehensä sukunimen Hän antoi kastaa lapsensa kristinuskoon....Mutta kaiken pelon keskelläkään hän ei nähnyt ongelmaa panna lapsiaan saksalaiseen kouluun.
Betina Antonin teos Mengelen vuodet Etelä-Amerikassa(Baviera tropical - A história de Josef Mengele, o médico nazista mais procuraro do mundo, que viveu quase vinte anos no Brasil sem nunca ser pego, Minerva kustannus 2024, portugalista suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä) kulkee yhden etsityimmän natsin jalanjäljissä ja hyvin likellä, sillä kirjan kirjoittajakin oli kuusivuotiaasta Mengeleä kaikin tavoin suojellut opettaja Liselotte-täti. Kun opettaja yllättäen katosi se jäi kaivamaan hänen mieltään. Opettaja oli pyörittänyt Brasiliassa 20 vuotta verkostoa, jonka tärkeä tehtävä oli suojella tiettyjä natseja ja etenkin Josef Mengeleä. Eichmannin jälkeen etsityintä paossa olevaa natsia.
Bossertien talo São Paulon Brooklynissä, jonne Mengele kutsuttiin usein päivälliselle ja ja jopa yöksi.
Talo, jossa Mengele vietti viimeiset vuotensa. Se sijaitsi São Paulon ja Diademan rajalla Elrodaron kaupungintalossa. Koska hänen välinsä häntä neljätoista vuotta majoittaneisiin Geza ja Gitta Stammeriin olivat katkenneet...syytä voi vain arvailla: Syrjässä olevalla tilalla asuivat viikolla vain Gitta ja Mengele, sillä Geza oli viikot töissä muualla kuvaan astuivat itävaltalaiset Bassertit. Mengele valitti usein yksinäisyyttään, joten tukijoukot keksivät hankkia hänelle kotiapulaisen.
"Pedro-herra" eli Mengele on kutsunut uuden kotiapulaisen Elsa Gulpianinin syömään São Bernando do Comossa olevaan ravintolaan. Mengele kutsui Elsaa saksankielisellä nimellä Perle (helmi). Hän antoi tytölle kalliita koruja ja kävi tämän kanssa ulkona, joten suhde lienee ollut tosi. Kun Elsa lähti ja löysi toisen miehen, se oli Mengelelle tuskallista, mutta ei niin paljoa, mitä hän itse oli aiheuttanut!
Mengelen ystävät olivat vähissä ja etenkin sen jälkeen kun Eichman oli Mossadin toimesta saatu kiinni ja hirtetty. Wofgang Gerhard, Josef Mengele ja Wolfram Bossert. Rahaa kuitenkin riitti, siitä Guinzburgin klaani piti huolta.
Mengelen poika Rolf vieraili Brasiliassa. Ja nyt tuli se kohta, jossa suosittelen lukemaan Gerald L. Posnerin ja John Waren teoksen: Josef Mengele. Elämä ja teot (Minerva) Kerran Sveitsin alpeilla tavattu "Pedro-setä" olikin nyt isä. Asianajaja Rolfille ei ollut koskaan ollut mieluisaa, että perhe tuki näin rankkaa rikollista, mutta hän kirjoitteli isänsä kanssa ja toi nytkin tullessaan rahaa. Posnerin ja Waren kirjassa näemme toisenlaisen Rolfin ja samoin tv-haastatteluissa, joita olen kuunnellut. Mielikuva Rolfista on aivan eri näissä kahdessa kirjassa. Ja Rolf on eronnut Guinzburgin perheestään ja muuttanut nimensä.
Rolfille hänen isänsä läsnäolo Auschwitzissa oli anteeksiantamatonta. Muille Mengeleille se oli epämiellyttävä tehtävä, jota Josef ei voinut välttää. Tänään nämä kaksi Mengelen leiriä eivät puhu toisilleen. Heidän käsityksensä Josefin rikoksista ovat sovittamattomassa ristiriidassa. (Posner ja Ware)
Aiempi kirja oli elämäkerta, mutta tämä ei. Betina Anton ei halua nostaa Mengeleä framille edes elämäkerran määrää. Kaikki hänen kirjoittamansa perustuu kirjeisiin, asiakirjoihin ja keskusteluihin tuttujen henkilöiden kanssa, sillä Anton oli hyvin liki Mengeleä.
Vaikka kirjan alussa on myös Mengelen rikoksia "tieteen nimissä", en halunnut tuoda niitä nyt esiin kuin tšekkiläisen Ruth Eliasin verran. Ruth oli synnyttänyt keskitysleirillä lapsen. Natsilääkäri käski sitoa Ruthin rinnat niin piukkaan kuin voi, jotta hän ei voisi imettää tyttövauvaansa. Kokeen tarkoituksena oli tutkia, kauanko vastasyntynyt kestää ennen kuin kuolee. Ihminen, luomakunnan pahin peto.
Natsilääkärit tuomiolla Nürnbergissä, mutta yksi on joukosta poissa: Mengele, joka sai kuolemaansa asti elää suhteellisen mukavaa elämää. Hän jopa kuoli mieliharrastuksessaan.
Gitta Stammer, jonka luona Mengele asui neljätoista vuotta maatilalla Brasiliassa, toimittajien tentissä.
Tämä on hyvin tarkka kirja. Lukija kauhistelee, miten niin kauheiden tekojen tekijä voi esiintyä ja luulla olevansa tiedemies. Tässä kirjassa on ehkä enemmän sitä Mengelen sisintä luonnetta kuin Posnerin ja Waren kirjassa, jossa on päällä enemmänkin jahti. Lue molemmat ja hämmästy. Anton itse sanookin, että kirja tuo esille erilaisen Mengelen. Mitä hän ajatteli ja kertoi sitten harvoille ystävilleen Ja tosiaankin olot olivat varsin hyvät kaikki ne 34 vuotta, jotka hän sai elää varakkaan sukunsa ja ystäviensä avustamana. Ja hyvin cinemaattinen loppu, jota hän ei ollut ansainnut!
*****
Tästä kirjasta on kirjoittanut lisäkseni ainakin Kirjojen Kuisketta
Just vasta tultiin kotiin ja huomenna sama juttu. Kasveja, kasveja...ja muutakin. Kirja luettu, mutta kirjoitan kunhan ehdin. Voikaa keväisesti vai jo peräti kesäisesti. Onnenpensaat, scillat, esikot ja valkovuokot kukkivat, Nyt istuttamaan muratteja. Eilen sain gladiolukset maahan ja kaikissa isot juuret, koska sain naapurin Toinilta vinkin liottaa sipuleita, kunnes niissä on kunnon juuret. Valkoista ja punaista. Nauttikaa auringosta, ketkä voitte, muistakaa silti suojakerroin 50.
Olen itse nyt kovin ihastunut apteekin Vichyn kasvojen aurinkosuojaan UV-Age Daily, jonka suojakerroin on 50. Tätä tuotetta myydään kolmella vaihtoehdolla: mieto tuoksuisena, tuoksuttomana ja vielä kevyen värin kera. Kaikki näistä suojaavat ihoa ja hoitavat sitä. Kysyin myös ihotautilääkärin mielipidettä ja hän fanitti. Pieni purkki on helppo kuljettaa mukana käsilaukussa. Muuten käytössä on aina PizBuin tai Nivea korkealla suojakertoimella muuhun kuin kasvoihin.
Aurinko on hallittava ystävä!
Varjoon suojaan....pois alta polttavan auringon.
Leena Lumi
.jpg)
Tunnelmallista äitienpäivää kaikille äideille kera herkkujen ja kohtaamisten♥♥
Äidin kanssa Savonlinnassa ja kohta kuuntelemassa Carmenia♥♥
%20(1)%20(1)%20Best.JPG)
Kukkivan helmiorapihlajan oksan ojennan omalle äidilleni tänä vuonna♥♥
Toukokuun tyttäreltä Äidille kukkiva helmiorapihlajan oksa♥♥
Tässä pieni bonus:
Niin siro, kaunis on haapana naaras.
Veden peiliin saapuu hiljaa haapana uros.
Veden peiliin tahtoo suloinen naaraskin. Kaislikossa suhisee...
Uroksen lempeä katse kohtaa naaraan silmät.
Naaras on vietyä lintua. Kaislikossa suhisee...
Uros sulkee silmänsä ja näkee kaislikkounia.
Naaras sulkee silmänsä ja näkee unia haapanan poikasista. Niissä unissa uros on jo muilla mailla. Naaras tietää roolinsa ja pärjää.
Illan rauhaa...
Leena Lumi
kuvat Janne Vilppula
Tämä on niin meitä. Istutetaan kasveja jäätävässä viimassa tai siirretään isoja hortensioita +30 asteen helteessä. Kaadatimme etupihalta suuren ja roskaavan männyn. Lisäksi mänty varjosti villikukkaniittyämme, jonka yhden rajan näette vihreänä oikeassa reunassa. Pidän puuolivarjon puutarhoista, mutta etupihalle saa porottaa. Nyt monet männyn aiheuttamat haitat ovat ohi. Koska kasveillamme pitää olla syksyllä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ruskaväri, kuten vaikkapa atsaleat, helmiorapihlajat, köynnöshortensia, villiviini etc, tulipa mieleen se ehkä kaunehin: tuurenpihlaja. Mikään ei pidätellyt kun olin soittanut Jyväskylän vanhimpaan taimimyymälään Hyytiäisen taimipihalle ja saanut itse isännältä kuulla, että on loistavia tuurenpihlajia ja jo ulkona pidettyjä. Tässä se nyt nuorikkona seisoo. Ympäristö ehtii lykätä vielä kukkaniittyä ja nuo risunnäköiset ovat mongolianvaahteroita, joita meillä on kolme isoa ja pieniä taimia siellä sun täällä. Yöt ovat hirveän kylmät, joten onneksi puutarhuriystäväni kehotti vetämään hallaharson vielä kylmiksi öiksi etteivät upeat lehdet palellu.
Paul Austerin muistolle, hänelle, joka kirjoitti niin, että valvottuja öitä riitti, Baumgartner. Elisabeth Stroutin Pikkukaupungin tyttö jäi minuun. Claire Keeganin Nämä pienet asiat heitti minut jälleen Galwayn rannoille. Ihanan irlantilaista! Kate Quinnilta olisin voinut valita muunkin, sillä niin olen niistä pitänyt, mutta päädyin Ruusukoodiin. Mikä mestarillinen tarina! Pirkko Soinisen Signe on jälleen niin uutta historiasta esiin tuovaa, etenkin naiskohtaloita, että olisi ollut muutama muukin häneltä tarjota.
Eikä unohdeta äitejä, jotka rakastavat jännitystä. Ninni Schulman aloittaa uuden sarjan. Valitettavasti kirja ilmestyy vasta kesäkuussa, mutta lahjakortti ajaa saman asian...melkein. Korvaukseksi pettymyksestä kerron, mikä kirja on mielestäni joko elämäni jännittävin tai ainakin kympin sarjassa on Kate Quinnin Metsästäjätär.
Luen nykyään aikaisempia 14 vuotta vähemmän ja sen seurauksena tulivat luontokuvaajat ja etenkin linnut! Voihan mustakurkku-uikku♥ Tosin olen kyllä tänään tilannut jo ensimmäisen syksyn kirjani, mutta aika näyttää. Puutarhassa on menty lujaa, mutta nyt on niin kylmä, ettei lähdetty erästä uutta puutakaan noutamaan. Kiinnostavaa viikkoa, minä yritän löytää puuni ja luen sellaista, joka kiinnostaa minua, mutta ei olisi tähän oikein sopinut. Toivon kaikkien lukijaäitien saavan juuri haluamansa kirjan♥♥
Leena Lumi
Armaani kahvia kaatamassa ja sitten Britaa♥♥
Kiitos kaikille onnitteluista♥♥
.jpg)
Näin elämäni ensimmäisen kerran mustakurkku-uikun kuvia, kun Janne Vilppula lähetti niitä minulle. Toki olen jossain vaiheessa Lohjan Porlassa käynyt, mutta silloin oli jo yö ja kävelimme nuortemme kanssa ihastuttavaa rantapolkua, jonka varrella on paras uimapaikka ikinä ja Lagugsen entinen huvila, josta saa erikoisen hyvää lämminsavulohisoppaa. Unelmarantapolku!
Parista vanhemmasta lintukirjasta kopioin faktaa tästä hurmaajasta. Lars Imbyn Suomen linnut kirjassa kerrotaan:
Tämä pienikokoinen uikku on kesäpuvussa helppo tuntea mm. mustasta päästä ja kullankeltaisista korvatupsuista. Punaruskea kaula ja rinta näyttävät kauempaa mustilta. Talvipuvussa mustakurkku-uikku muistuttaa väritykseltään silkkiuikkua, mutta on tätä selvästi lyhytkaulaisempi ja -nokkaisempi ja huomattavasti pienempi. Tavallisesti hyvin hiljainen, mutta etenkin öisin kuuluu valittavaa "hiarr-hiarr..." -ääntä ja suhteellisen lyhyitä nenäsointisia trillejä.
Mustakurkku-uikku pesii harvalukuisena kaikkein rehevimmillä lintujärvillämme maamme etelä- ja keskiosissa. Muuttaa loppukesällä - alkusyksyllä Pohjan- ja Välimerelle ja palaa takaisin huhti-toukokuun aikana, Olen aivan hurmaantunut Lohjanjärveen eli tulee heti meren jälkeen, vaikka asummekin Alvar Aallon huvilasaarella. Järvissä on monta eroa ja ensimmäinen on tietenkin Lohjanjärven veden kirkkaus, toinen on.... ja kolmas, että olen ylen ihastunut Lohjanjärveen♥♥
Tässä Jannella eri kamera, mutta tilanne on mustakurkku-uikkujen soidinmenot, joka on jotain uskomatonta. Kumpikin pari suorittaa oman muunnelmansa, jossa koiras ja naaras kohoavat rinta rintaa vasten veden pinnalla pystyasennossa. Soidinääni kantautuu helmeilevänä: "bibibibibi".
Paljon rakkautta ja sitten pesäntekoon. Antakaamme tälle parille pesintärauha aina niiden lähtöön saakka, sillä kanta on aika pieni. Näihin myös isosti ihastuu. Toivottavasti minäkin näen livenä vaikka tänä kesänä. Olen nähnyt nuo soidintanssit filmattuna jossain päin Floridaa ja se oli niin, että halusi vain jatkaa katsomista. Toisaalta pysähtynyt kuva on kuin taideteos.
Porlassa on ihanaa seurata lintujen elämää. Luontoihminen liikkuu rauhallisesti ja nauttien. Ei ole kiire mihinkään. On vain tämä Porla-aika♥♥
Nauttikaa kuvista ja iloitkaa, että meillä on joitakin järviä, jossa tällainen eksoottinen lintu pesii.
Kiitos paljon Janne♥♥ Jannen kuvia tähän juttuun löydät bogistani sekä minun blogini oikeasta palkista klikkaamalla että https://www.instagram.com/vilppula_wildlife/
Ensimmäiset puoli vuotta hän eli niin hämmennyksen vallassa, että saattoi herätä aamulla ja unohtaa, että Anna oli kuollut. Anna oli aina noussut ennen häntä, ollut jalkeilla ainakin neljäkymmentä minuuttia tai tunnin ennen kuin hän sai silmänsä auki joten hän oli tottunut nousemaan tyhjästä sängystä ja kävelemään unen pöpperössä tyhjään keittiöön keittämään itselleen mukillisen kahvia ja useimmiten kuulemaan Annan kirjoituskoneen vaimean nakutuksen pienestä huoneesta alakerran toisessa päässä tai askeleet yläkerrasta tai sitten täyden hiljaisuuden, mikä tarkoitti vain sitä, että Anna luki kirjaa tai katseli ikkunasta tai....
Maailman vedet kirjoittanut Sarah Dry! Yhdistelmä oli niin odottamaton ja lapsellisessa symmetriassaan niin karkea, että Baumgartner hörähti yllättyneenä, läimäytti kädet pöytään ja nousi seisomaan.
Anna, odotas kun kuulet, hän sanoi ja lähti kohti olohuonetta. Naurat niin että pissaat housuun.
Baumgartner tuntee yhä, rakastaa yhä, himoaa yhä, haluaa yhä elää, mutta hänen sisimpänsä on kuollut.
Paul Austerin Baumgartner (Baumgartner, Tammi 2024, suomennos Arto Schroderus) on Austerin kahdeksastoista teos. Olen kutsunut kirjailijaa neroksi hänen kirjastaan Näkymätön (Invisible). Kerron että, Näkymätön on täydellistä lääkettä asterilaisille vammoilleni! Ja lisäksi: Paul Auster ui nyt paljon, paljon syvemmissä vesissä ja pohjaimu on yhtä kova kuin…kuin John Irvingin parhaissa teoksissa. Ja tämä on minulta hemmetin paljon sanottu!
Mitkä ihmeen austerilaiset vammat? Kerron sitten joskus nuotiotulilla, mutta voin vinkata, että Paul saa minut lukemaan kaikki teoksensa, myös edellisensä 4321 ja sen jälkeen podin fyysisesti, sillä teos on todella tuhti, henkisesti taas paljon antava. Paul leikkii kanssani kissaa ja hiirtä! En ikinä osaa sanoa heti, miten täydellinen hän on verrattuna vaikkapa Saul Bellowiin tai John Irvingiin, Hän hämäilee myös Baumgartnerissa, mutta nyt ei ole mitään tempossa pysymisen mahdottomuutta kuten ei ollut ihanassa Talvipäiväkirjassakaan.
Baumgartner on melankolinen menetysten kirja. Kun he Annan kanssa kohtasivat, elämä pyöri niin, että saivat sattuneesta syystä asua Sy Baumgartnerin pienessä yksiössä toteuttaen kirjoittamistaan. Tietenkin myös antautumalla rakkaudelle, mutta Anna oli jo tehnyt omat suunnitelmansa ja Sy omansa, joten tuli pitkä paussi ja monia puheluita. Sekä ihan oikeita kirjeitä. Baumgartner kirjoitti ja opetti. Oli menossa Yhdysvaltojen mielenhäiriö, sillä oli vuosi 1968, Vietnamin sota, Martin Luther King ammuttiin ja nuoret miehet pelkäsivät. Tuossa kaikessa elivät nuoret rakastavaiset kunnes tuli aika omille urille eri paikoissa. Ja sitten tragedia syöpyi yhteen kauniiseen päivään kenenkään voimatta sille mitään. Toki heillä oli ollut pitkä ja antoisa avioliitto, mutta Baumgartner asui surukuplassa vielä noin kymmenisen vuotta, kunnes tajusi, miten hän olisi näin loppuelämänsä. Yksin! Ei hän elänytkään vaan matkusti sukunsa jäljille Puolaan ja Ukrainaan. Suvusta iso osa oli menehtynyt juutalaisten kansanmurhan yhteydessä ja Ukraina kylpi jo veressä, uusi kansanmurha. Melankolian raoista tihkuu myös austerilainen huumori erään Edin mukana sekä siinä, että Baumgartner halusi rakastua ja rakastui vakavasti. Vieläpä kaksi kertaa. Hän alkoi myös koota Annan runoja, joita oli mielettömästi. Vaimo oli piilotellut niitä työhuoneessaan kuin roskia, vaikka niistä tehtiin uusi julkaisu heti niiden ilmestyttyä.
Koska Paul kirjoittaa usein itseään omiin teoksiinsa, niin tässä sitä oli vähemmän. Tai sitten ei. Perheestään hän kertoilee usein faktaa, samoin vaimostaan kirjailija Siri Hustvedtistä. Paul on säilyttänyt aatteensa ja hippinuotio kytee. Hän on aina heikomman puolella. Miten on Sy Baumgartnerin kanssa? Jännittävä aikuinen herra 71 vee, joka aiheuttaa hajamielisyyttään omituisia juttuja. Periksiantamaton. Naisten puolella, sillä mitä naiset haluavat elämässään toteuttaa: Olkaa hyvät vaan!
Jätämme Sy Baumgartnerin seisomaan päälle seitsemänkymppisenä valtavan ruusukimpun ja viinin kanssa naisen eteen. Nyt hän on harjoitellut ja valmis tärkeään hetkeen. Yhteen tärkeistä hetkistä hänen elämässään. Ole hyvä Baumgartner!
....yksinäisyys tappaa...se syö ihmisen pala palalta, kunnes jäljelle ei jää mitään. Jos ihmisellä ei ole sidettä muihin ihmisiin, hänellä ei ole elämää, ja jos ihminen on niin onnekas, että hänellä on vahva side toiseen, niin vahva, että toinen on hänelle yhtä tärkeä luin hän on omalle itselleen, silloin elämästä ei tule ainoastaan mahdollista, siitä tulee hyvää...
Paul Auster 3.2.1947-30.4.2024
