KETUNMORSIAN

Suomen kirjallisuuden professori Matti Larjavaara, ei ole tainnut kuulla mitään puumanaisista, koska hän on kirjoittanut kirjansa Ketunmorsian (Gummerus 2010) perinteisen kliseen kaavaan eli vanha mies vaihtaa naista kuin paitaa ja aina vain nuorempaan päätyen lopuksi tyttärensä ikäiseen yliopisto-opiskelijaan Annaan. Minä olen kuitenkin niin kiltti, että valistan: Puumanainen on semmoinen naishenkilö, joka ei edes katsetta suo Matti Larjavaaran tai Kimmo Yövaaran ikäisille miehille muusta suomisesta nyt puhumattakaan. Puumanainen on monin tavoin osaava, älykäs, itsetietoinen ja rakkauden leikissä ylittämätön. Puumanainen ei ihan ensiksi ota lukeakseen Matti Larjavaaran Ketunmorsianta, mutta jos hän sen tekee, hän ensin suuttuu ja sitten nauraa kuollakseen, sillä ihme on tapahtunut: Aiheesta vanhempi mies, patologinen häntäheikki, nuorta lihaa janoava sovinistisika, on tehty uskomattoman hauska kirja, jossa myös nainen saa sanan vuoron ja loppujen lopuksi patologinen naistenkaataja onkin vain reppana, iso vauva, joka kaipaa äitiä ja tissiä!


Matti Larjavaaran Ketunmorsian on niin monipuolisesti hauska ja myös paljastava kirja, että kenenkään ei tätä teosta kannata nyt ohittaa. Myönnän alun punaisen raivon, mutta jos paljastan, että kirjani on märkä naurun kyynelistä ja muistivihkoni täynnä huutomerkkejä ja sanoja: Voi Luoja! ja Tämä ei voi olla totta!, niin eikö kannata nousta yli sen oman äijäkaunabarrikadin ja tehdä yksi poikkeus, sillä minä lupaan, että Kimmo Yövaara maksaa tekosistaan myös hinnan.


Ensin pari erikoista huomiota. Olen äidinkielen tähtioppilas, mutta en suinkaan äidinkielen professori, kuten kirjailija Matti Larjavaara, silti edelleen minulta vei aikaa lämmetä kirjan dialogille. Mikä ihme vaivaa suomalaisten kirjojen dialogia! Ovatko Satu Koskimies, Jussi Siirilä ja Leena Lehtolainen ainoat maassamme, jotka pystyvät luontevan dialogin kirjoittamiseen! Larjavaaran kirja on myös täynnä dialogia ja se on puhekielellä eli mä, sä ja niin ku. Olenko lukenut viime aikoina niin ylätyylistä kirjallisuutta (vrt. Nadeem Aslam Elävältä haudatut), että en osaa enää lukea arkikieltä. Kirja ei kuitenkaan tähän kaadu, sillä joko dialogi notkistuu kirjan edetessä tai sitten siihen tottuu tai jopa niin, että kirja on niin mukaansa tempaava, että lukija enää viis’ veisaa muusta kuin itse tapahtumista.

Kirja kertoo tarinan kirjallisuuden professorista, jolla on takanaan pitkä avioliitto Leenan kanssa ja tästä avioliitosta aikuinen tytär Laura. Jo kyseisen avioliiton aikana Kimmo on häntinyt kaikkea mikä liikkuu. Sitten hän jättää Leenansa ja ottaa Tuijan ja saa tämän kanssa kaksi lasta, jotka ovat kirjan alkaessa vielä alle kouluikäisiä. Nyt Kimmo keksiikin rakastuneensa opiskelijaan, joka on Anna. Anna tekee pro gradua Aino Kallaksesta ja työn tarkastaja on professori Yövaara! Kimmo keksii oivan naisenkaatotavan eli hän ehdottaa, että hän ja Anna kirjoittaisivat yhdessä kirjan, joka kertoisi heidän rakkaudestaan, mutta olisi kuitenkin fiktiota. Juonikas Kimmo siis tajuaa, miten kirjallinen Anna saadaan ketun ansaan!


Toivon, että en kerro juonen kaikkea, kun paljastan, että Kimmo saa Annansa, mutta mitä se vaikuttaakaan mieheen, joka haluaa aloittaa soidintanssin aina uudelleen ja uudelleen, joka alati kaipaa vain alun hurmiota ja rakkauden ensivaiheen ihanuutta. Mitä tapahtuu, kun Kimmo huomaa yhden haareminsa naisista eli Tuijan rakastuneen ja menneen sänkyyn toisen miehen kanssa:


Tuijako sen kanssa? Kimmo tutkii huonetta lisää, ja pian löytyykin Nissen itsensä kirjoittama kirja, jossa on omistus ”Till min Tuija”. Aivan selvä tapaus.


Kimmo laskeutuu jalat täristen alas ja miettii mitä tehdä. Tunteen tasolla Kimmo tuntee itsensä loukatuksi, kun Tuija ei pidä – niin kuin hän – yksiavioisuutta arvossa: ei kunnioita sitä periaatetta, että kaikkien Kimmon naisten sopisi olla yhtä aikaa yksiavioisia ja uskollisia herra Kimmolle.


Ja kauimmin Kimmon kanssa ollut Leena, joka tuntee herran parhaiten:


Ja sinä luulet, että se haluaa vaihtaa sun vaippojas, kun sä olet kohta vanhus.


Kimmon naama nytkähtää. Tässä on nyt jokin kipupiste, jota hän ei ole tullut itsekään tiedostaneeksi.


Sä olet parantumaton infantiili naisten perässä juoksija. Kenenkään ei pitäis ruveta sun kanssas mihinkään vakavampaan. Sua pitäis käyttää vain panokoneena.


Aluksi mä olin melkein valmis tappamaan sut. Mutta sitte mä huomasin, kuinka hyvä on elää ilman sua. Sä viet niin valtavasti tilaa. Oli ihanaa vain olla huoletta Lauran kanssa ja tehdä töitä niin paljon kun halus. Mullehan avautu uudet jutut yliopistolla niin ku tiedät. Jos sä olisit ollu vielä mun elämässä, ei semmosta olis luultavasti voinu toteuttaa.


Niin ku mä sanoin: sä viet liikaa tilaa. Sä höösäät ja dominoit, pärpätät ja ideoit ja kaipaat suunnattomasti huomiota. Sun jälkees tuli ihana hiljaisuus.


Tiivistellysti voisi sanoa, että Matti Larjavaaran kirja Ketunmorsian on haaremikirja, jossa kettuna tunkiolla huseeraa sovinistinen mies, jolle minkä tahansa lahkon moniavioisuus olisi taivaan täyttymys. Onneksi kirjan ansiot eivät jää vain tähän mustalla huumorilla kirjoitettuun tarinaan, vaan saamme lukea hiukan Hessen Arosutta ja paljon Aino Kallaksesta ja Sudenmorsiamesta. Mukana ovat myös Aino Kallaksen Päiväkirjat, jotka kehotan jokaisen lukemaan heti ellei ole sitä jo tehnyt.

Ja kuten lupasin: Kirja on äärettömän hauska ja Matti…anteeksi siis Kimmo, saa maksaa elosteluistaan myös hinnan. Siis jokainen, myös puumanaiset, tarttukaa rohkeasti Matti Larjavaaran kirjaan! Ottakaa mukava asento ja alkakaa nauttia kirjan luovasta hulluudesta ja ilottelusta, mutta älkää hetkeäkään uskoko, etteikö tämä olisi totta, sillä ainakin minä tunnen juuri tällaisen Kimmo Yövaaran, joka avioitui tyttärensä ikäisen kirjallisuuden opiskelijan kanssa…

Kannattaa kuitenkin muistaa, mitä Anna, Tuija tai Leena toteaa kirjassa: Me naiset päätämme saavatko miehet seksiä ollenkaan vai eivät ja meillä on myös valta valita ketkä kelpuutamme aistillisiin leikkeihimme. Matti Larjavaara on tehnyt loistavan kirjan, joka vain vahvistaa totuutta: Kaikkien Aistien Juhlat ovat lopulta naaraiden, ei koskaan Yö- eikä Auevaarojen!

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Kirsi