keskiviikko 18. marraskuuta 2009

KRISTALLIYÖ 9.-10.11.1938

Luin Mitchell G. Bardin kirjan Kristalliyö/ Holokaustin alku silminnäkijöiden kertomana (48 hours of Kristallnacht. Night of Destruction/Dawn of the Holocaust. An Oral History, Minerva, 2009) siksi, että haluan muistaa ja muistuttaa, että meidän Euroopassamme on järjestelmällisesti murhattu naisia, lapsia ja miehiä, vain heidän uskontonsa takia ihan lähimenneisyydessämme. Nyt jo kuuluu outoja väittämiä, että se kaikki oli liioiteltua tai jopa kokonaan kuviteltua! Tämän takia on tehty ja tehdään edelleen muistelmia niiden kohtaloista, jotka olivat pahan uhreina ja tulessakaan ei pala se totuus, että kristalliyönä 9. päivänä marraskuuta 1938 Saksan ja Itävallan synagogien roihutessa liekeissä palavan pergamentin haju paljasti mitä on tulossa.

Heinrich Heine: Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä.

Kirja on aikalaiskertomus, jota kertovat monet silminnäkijät. Useimmat heistä olivat kristalliyön tapahtuessa lapsia tai teini-ikäisiä, mutta ikinä heiltä eivät katoa 9.-10. marraskuuta 1938 yön paloarvet. He katsoivat lapsilta kiellettyä, he kokivat lapsilta kiellettyä, heiltä vietiin veli, isä, ruoka, lämpö, koti, ihmisarvo. Ennen kristalliyötä monet heistä olivat niin sulautuneita saksalaisuuteen, että eivät tajunneet, miksi heitä kohdeltiin näin. Mitä tapahtuu? Mitä pahaa me olemme tehneet? Heidän isänsä olivat taistelleet ensimmäisessä maailmansodassa saksalaisten rinnalla ja osa ei palannut rintamalta koskaan. Heidän kotimaansa oli Saksan kulttuuri ja äidinkielensä saksa. He rakastivat sivistynyttä kotimaataan, jolla oli Schillerinsä ja Goethensa. Heidän, monen juutalaisen juuret olivat syvemmällä Saksan maaperässä kuin saksalaisilla. 13 –vuotiaan Arnold Fleischmannin suvun juuret ulottuivat 500 vuoden päähän.

Arnold oli täyttänyt 13 vuotta 7. marraskuuta. Hänen bar mitzva –juhlansa oli ollut tarkoitus pitää Nürnbergissä 12. marraskuuta, mutta se ei toteutunut. Synagogia ja kouluja oli poltettu, ja juutalaisyhteisö oli hajallaan.

Arnold Fleischmann: Käsitys siitä, mitä oli elää juutalaisena Saksassa, romahti täysin. Kristalliyön jälkeen aloin pelätä. Olin nähnyt aivan riittävästi natsien julmuuksia ja katsonut niin sanottuja viattomia sivustaseuraajia, jotka näkivät sen kaiken eivätkä tehneet mitään.

Se miten juutalaisten liikkeiden ikkunat särjettiin, kodit hajotettiin, naisia ja nuoria tyttöjä raiskattiin, perheiden isiä ja nuoria poikia vietiin keskitysleireille ruskeapaitojen toimesta kristalliyön synkkinä tunteina, oli muhinut Saksan vähemmän koulutetun, epäonnistuneen ja kateellisen kansanosan verisuonissa jo kauan, mutta sen sytytti tuleen Hitler.

Saksa oli Euroopan kultivoituneimpia ja sivistyneimpiä yhteiskuntia, ja saksanjuutalaiset pitivät itseään kiinteänä osana sitä. Juutalaiset olivat Saksassa pieni vähemmistö, mutta he olivat yhteiskunnan eliittiä: tunnettuja lääkäreitä, lakimiehiä, professoreita ja teollisuusjohtajia. Monet heistä olivat sulautuneet valtaväestöön eivätkä harjoittaneet mitenkään aktiivisesti uskontoaan; osa oli jopa kääntynyt kristinuskoon. Adolf Hitlerin rotuopissa ei kuitenkaan ollut sijaa sille, miten saksanjuutalaiset itse näkivät itsensä. Hitlerille juutalaiset olivat loisia, joiden sairas luonto oli verenperintöä, eikä heidän uskonnollisen vakaumuksensa asteella siten ollut mitään merkitystä. Juutalaisten epäpuhdas veri oli yksinkertaisesti uhka arjalaisen rodun puhtaudelle ja ylemmyydelle.

No, kovin oli hienoa sitten tämä arjalainen rotuylemmyys, kun vanhuksia pakotettiin hammasharjoilla pesemään katuja samanaikaisesti, kun rotupuhtaat ulostivat vanhusten päälle. Mikä hieno arjalainen rotu! Baden-Badenissa poltettiin synagoga ja tietysti myös kaikki pyhät kirjat, kuten tapana oli, mutta Hitlerin jalot ylärotuiset halusivat polttaa myös kanttorin. Vain yhden palomiehen rohkea väliintulo esti vielä polttamasta ihmistä elävältä, mutta halu siihen oli jo kova, mikä käy kirjasta ilmi eri todistajalausuntojen perusteella. Kun Baden-Badenin synagoga oli poltettu, jäljelle jääneet kivet käytettiin kadun päällystämiseen ja synagogan paikalle rakennettiin kaupunginpuisto.

Kristalliyön tyyli on varsin analyyttinen ja lukuja on paljon. Mutta mukaan astuu inhimillinen tunne, kun katsoo aina välillä, että kuka tätä tarinaa oikein kertookaan: lapsi tai nuori, jonka oli pakko elää tämä yö. Mikään ei ollut sen marraskuun yön jälkeen kuin ennen. Nyt juutalaiset tajusivat, miten paljon heitä vihataan ja lapset saivat koko elämäänsä aivan uuden näkökannan. Pelosta tuli lähin ystävä.

Varsinaiset teot, faktat tuon yön jälkeen, olivat lisääntyneet rotulait, jotka ahdistivat juutalaiset täysin sietämättömään tilanteeseen. Heiltä kiellettiin käytännössä kaikki, mikä mahdollistaa inhimillisen elämän. Kuten Robert Kempner huomautti: ”Juutalaisilta riistettiin heidän elinkeinonsa ja ryöstettiin heidän omaisuutensa. Heiltä evättiin mahdollisuus periä tai jättää perintöä, heitä kiellettiin istumasta puistonpenkeillä ja pitämästä kanarialintuja, heitä kiellettiin käyttämästä julkista liikennettä ja käymästä ravintoloissa, konserteissa, teattereissa ja elokuvissa. Heihin kohdistettiin erityisiä rotulakeja, heiltä vietiin kansalaisoikeudet ja kiellettiin liikkumisvapaus. Heidän ihmisoikeutensa ja ihmisarvonsa poljettiin lokaan, kunnes heidät vihdoin siirrettiin keskitysleireille ja toimitettiin kaasukammioihin.”

Tämän tarinan kuitenkin päätän 13 –vuotiaan Marga Hauptmanin kotiin, jossa tapahtui mielestäni hyvin kiinnostava tapaus. Kun ruskeapaidat yöllä rymistelivät heidän kotiinsa, oli ensimmäinen teko tietysti repiä kirjahyllyistä kaikki kirjat, heittää ne ikkunasta kadulle ja sytyttää palamaan. Siellä paloivat mm. Schillerin ja Goethen teokset, jotka sentään olivat heidän suuria nimiään ja monta muuta kirjaa. Kaikki paloi poroksi, kahta lukuun ottamatta. Toinen oli Heinrich Heinen teos, ja Heinehan oli tietenkin juutalainen kirjailija. Toinen oli teos, jossa lueteltiin kaikki ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneet saksanjuutalaiset sotilaat. Ne olivat ainoat teokset, jotka perhe sai pelastettua tuhkan seasta.

Totuus ei pala tulessakaan!

16 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoista! Suomessa asuessani teini-ikäisestä lähtien luin kaikki käsiini saamani Euroopan juutalaisista kertovat kirjat. Kaikkein järisyttävin aiheesta kertova kirja minulle on ollut Martin Greyn "Kaikkien rakkaitteni puolesta". Oletko sinä lukenut sen? (Toivottavasti muistan nimet oikein. Luin kirjan noin 13 vuotta sitten, eikä minulla ole sitä itselläni.)

    Minua harmittaa lukea blogiasi, sillä esittelet niin paljon ihania, kiinnostavia kirjoja, jotka olisi upea lukea, mutta minulla ei ole käsillä suomalaisia kirjastoja, enkä voi tilata painavia kirjoja Suomesta jatkuvasti.

    VastaaPoista
  2. Minä LUULIN lukeneeni kaikki juutalaiskysymykseen littyvät kirjat ennen kommenttiasi. Nyt tilaan kirjastosta tuon Greyn kirjan.

    Mia, lukijoissani on ympäri maailmaa asuvia suomalaisia, jotka käyvät about kerran vuodessa Suomessa. Kun he palaavat kotimaahansa, raskain ja rakkain kantamus ovat kirjat!

    Voithan aina tilata YHDEN silloin tällöin...Jos halaut nyt ehdottomat vinkit, joiden arvelen kiinnostavan sinua, niin: Siri Hustvedt/Kaikki miät rakastin ja Geraldine Brooks/ Kirjan kansa. Kun olet nämä lukenut, jatketaan sitten. Ja minä siis oletan, että olet jo lukenut John Irvingin Leski vuoden verran...

    VastaaPoista
  3. Mia, huomasin juuri, että oletkin lukenut Kaikki mitä rakastin, joten voimme etsiä sinulle tilalle jonkun muun. Vaikkapa Katharina Hagenan Omenasiementen maku tai Richard Powersin Laulut joita lauloimme. Mikäli olet runoista ja runoilijoista kiinnostunut, niin sitten Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret.

    VastaaPoista
  4. Tärkeä vaikka varmaankin vaikea ja järkyttävä kirja.Tuon Mian mainitseman kirjan olen lukenut joskus kauhean kauan sitten,enkä hyvin muista sitä sisältöä.Täällä on edelleenkin elossa henkilöitä,jotka muistavat tuon Kristalliyön.

    VastaaPoista
  5. Hannele, kukaan ei unohda, ellemme sitä salli.

    Jael, tämä oli vähemmän järkyttävä kuin monet lukemani. Toki empaattinen henkilö kykenee asettumaan noiden lasten asemaan ja tuntee tuska tästä. Tämähän oli vasta alkusoittoa ja oneksi monet ottivat tämän vakavasti matkustivat pois maasta. Kirjassa myös kerrotaan miten esim. Amerikka suhtautui asiaan. Asia ei ollenkaan yskiselitteinen.

    Tiedän, että heitä on elossa ja olen heille jokaiselle hyvin kiitollinen, jos jaksavat/pystyvät vielä talletamaan jälkipolville kaiken kokemansa. Nauhoitus on yksi hyvä tallennemuoto, kun ihmiset ovat jo iäkkäitä ja näihin asioihin väsyneitäkin. Nyt on vain kyseessä se, että pystymme siirtämään tämän tapahtuneen seuraavalle sukupolvelle niin, että he uskovat ja estävät toista vastaavaa tapahtumasta. Pallo on nyt sun ja mun ikäisillä!

    VastaaPoista
  6. Ei pallo, vaan historiallinen viestikapula.

    VastaaPoista
  7. Leena, lue tämäkin: Zusakin Kirjavaras. Kertoo natsien ajasta. Se on kai nuortenkirja, mutta joka tapauksessa loistava.

    Vaikuttaaa mielenkiintoiselta kirjalta. En ole lukenut paljoakaan juutalaisista tai kristalliyöstä, muusta historiasta kylläkin - täytyy joskus lukea.

    Kiva että tämmöinen on suomennettu. Englanniksi julkaistaan niin paljon tietokirjallisuutta, että kiva että niistä saadaan jotainn suomeksikin.

    VastaaPoista
  8. Tuure, kiitos vinkistä. Tämä on jo toinen kirjavinkki tänään, sillä sain Mialta toisen.

    Tuure, tässä kirjassa kertojina ovat about sinun ikäiset nuoret, jotka eivät ikinä unohda, mitä näkivät/kokivat/menettivät 9.-10.11.1938-

    VastaaPoista
  9. Vielä yksi ehdotus, Leena. Oletko lukenut Leon Uris'in "Mila 18"?
    Luin sen jo nuorena tyttönä. Se särki sydämeni ja esti minua syömästä useaan päivään. Sen jälkeen olen osannut aavistaa millainen pahuus ihmisissä voi asua.

    "kaikkien rakkaitteni puolesta" olen myös lukenut. Se on järisyttävä!

    VastaaPoista
  10. Eve, Mila 18 on tuossa kirjahyllyssäni ja hyvin moneen kertaan luetun oloisena. Se on erilainen kirja, sillä pidän kovasti ajatuksesta, että 'he päättivät mielummin kuolla taistellen kuin antautua natseille'. Siis kaikki tämä Varsovassa, jossa gheton asukkaat organisoivat vastarintaliikkeen ja todella taistelivat. Siis viimeinen tiedoksi niille,jotka eivät kirjaa tunne.

    VastaaPoista
  11. Minäkin pidin siitä, että he organisoivat vastarintaliikkeen ja taistelivat. Silti kirjasta jäi syvä toivottomuuden tunne.

    VastaaPoista
  12. Eve, olihan se toivotonta, mutta minulle jäi siitä vahva tunne: Kukaan ei ikinä enää ajattele, että juutalaiset ovat kuin lampaat, jotka vapaaehtoisesti asettuvat lahtiin! Onneksi Israel on sen näyttänyt. Olen lukenut kaiken käsiini saaman Israelin siirtokunta-asuttamisesta yms. Voisin puhua tästä enempikin, mutta heittää niin paljon päivän politiikan puolelle, että en nyt taida sitä tehdä. Tästä on niin monta mielipidettä, mutta minulla vain yksi: Heillä on oikeus maahansa, sillä koko maailma on sen heille velkaa! Voi!, tein sen kuitenkin...

    VastaaPoista
  13. Olet oikeassa, totuus ei pala tulessakaan!

    VastaaPoista
  14. ...eikä ne kirjatkaan, minkä koen enteenä. Ja eikö me olla jo monasti koettu/nähty, että totuuden laita on näin.

    VastaaPoista
  15. PS. Mutta eihän Israel ole päivänpolitiikka, siitä on vain tehty sellainen asia. Tämä on maailman omantunnon kysymys. Elämää suurempi juttu. Ei mitään politiikkaa.

    VastaaPoista