torstai 4. marraskuuta 2010

LUMOAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

Hei!

Menipä viikko nopeasti! Nyt on kaksi pyhää ja rauhoitumme jo ajoissa viettämään viikonloppua. Sitä ennen muutama asia.

Joukossame on taiteilijoita ja tarkoituksena olisi tuoda esille myös kuvataidetta. Pidän kovasti kauniista kuvista, ihailen kuvataiteilijoita ja loistavia valokuvaajia, minkä asian olette varmaan jo huomanneetkin.

Lähden tämän postauksen myötä viikonlopun viettoon. Tämän jälkeen tulee vielä yksi runo ja siinä unelmainen kuva. Arvontaan on tullut niin paljon osallistuneita että alan tehdä arvontalippuja jo huomenna siivouksen lomassa. Pidän tarkkaa kirjanpitoa, joten myöhemmin mukaan tulevat ehtivät kyllä vielä. Osallistuminen sulkeutuu su klo 12. Sunnuntaina iltapäivällä Lumimies arpoo kirjapakettien voittajat ja saamme tietenkin tietää, mikä on vuoden 2010 kaunein kirjan kansi. Ehkä monet jo arvaavat ykkösen, mutta kuka arvaa tokan tai kolkin.

Parisuhde on kompromissia ainakin mitä tulee ajan käyttöön. Jos olisin sinkku, olisin viikonloputkin koneella. Nyt se ei tule kyseeseen kovin usein, sillä haluamme viettää myös yhteistä aikaa, joka viikolla onkin kortilla. Tämä viikonloppu on leffoja, herkkuja, ulkoilua, pitkään nukkumista eli sitä kaikkea, minkä voimin jaksaa sitten taas eteenpäin. Ohjelmassa on ainakin Woody Allenin Match Point ja sitten Paistetut vihreät tomaatit. Sen lisäksi huomasin, että minun lempilänkkärini Huuliharppukostaja tulee lauantaina klo 21 neloselta, mikä tarkoittaa filmin katkeamista sietämättömiin mainoksiin, mutta siitä nyt viis: Katson silti!

Kirjoja tulee ennen joulua vielä monta, joten tämänkin kirjoituksen jälkeen sukellan taas toiseen maailmaani. Tulossa on dekkareita, lastenkirjoja, taidetta, ruokakirjaa, tietokirjaa, joulukirjaa ja sitten ihan fiktiivistä proosaa. Eli paljon on vielä kiinnostavaa ennen kuin aatto koittaa.

Pihalla on nyt jotenkin niin kaunista. Seisoin siellä äsken pinkit Reinot jalassani  ja ihmettelin, miten kauniisti Lumimies oli laittanut uudet ledvalot isoon syyshortensiaamme. Ne eivät ole enää sinisiä, siis ledit, vaan kauniin kirkkaita.  Niitä on siinä isossa pensaassa niin paljon, että näen myöhäpissittää Hänen Majesteettinsa ihan niiden valossa. Voin vain kuvitella, miltä ne näyttävät kun oksat saavat ylleen lumen hunnun...

Lumoavaa viikonloppua teille kaikille♥

Leena Lumi

kuva Helge Eek / Ajan Patinaa (Tammi)

17 kommenttia:

  1. Samoin Sinulle! Vielä huominen töitä, seminaaria koko päivän ja voin minäkin ottaa vähän rennommin.
    Ohjelmassa on ulkoilua ja Koneen ruhtinas, vain kirjallisena :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa viikonloppua ja pyhää,Leena.Teillähän on kivaa ohjelmaa tiedossa viikonlopuksi!

    VastaaPoista
  3. Kaunista viikonloppua pihamaisemissa ja erittäin hyvien leffavalintojen parissa! Minä kävin eilen katsomassa Woody Allenin uuden, ja tykkäsin kyllä kovasti. Paistetut vihreät tomaatit olen nähnyt pariin otteeseen männävuosina, ja tuolla digiboksilla minua odottaisi Elämän tilkkutäkki, joka lienee vähän samantyylinen, joskaan ei yhtä suosittu.

    Täällä paistaa pitkästä aikaa ihana aurinko!

    Karoliina

    VastaaPoista
  4. Helena, Koneen ruhtinasta sun olisi vähän myöhäistä muuten kuin kirjallisesti;-) Vitsi, että minuakin on alkanut tuo kirja kiinostaa. Ja mikä miehekäs kansi! Lukisin kirjan jo tuon kannen takia;-) Mukavia pyhiä!

    Jael, kiitos samoin! Juu, me ohjelmoitiin itsemme ja osataan täyttää välitkin;-) Pääasia, että saadaan olla kaksi kokonaista pyhää kotona eikä tarvitse ravittaa minnekään.Borta bra, hemma bäst! Lumoavaa viikonloppua, Jael!

    VastaaPoista
  5. Ihanaista viikonloppua! Kuulostaa upeelta.
    Mukava kun mainitsit "Huuliharppukostajan" on myös minun lempparini, siinä on upea Ennio Morreconen musiikki ja iki-ihana Charles Bronson pääosassa.
    Minusta tämä teos on ohjaaja Sergio Leonen paras teos.
    Minusta tuon ajan länkkäreissä on sitä jotain...
    PS. minullakin pe-su vapaata, ihanaa.

    VastaaPoista
  6. Helena, siisi sinäkin sanot 'ikiihana Charles Bronson'! Minä kyllä tykkään Clintistä, mutta Bronson sytyttää kaikki tuleni. Hänessä on sitä jotain...

    Uusin Anna Huuliharppukostajasta: Nainen, jos sinun olisi katsottava yksi länkkäri, missä ei näyttele Clint Eastwood, se olisi tämä. Sergio Leonen ohjaamana ja Ennio Morriconen säestämänä yrmynaama Charles Bronson janoaa kostoa.

    Meillä molemmilla siis pe-su pelkkää autuutta. Otetaan kaikki irti! Villiä viikonloppua, Hanne!

    VastaaPoista
  7. Aloitan viikonloppuni ihanalla kuumalla, tuoksuvalla yrttikylvyllä..
    odotan "vierastani" höyryävällä borschkeitolla..
    oi, nyt muistin, unohdin suklaan...
    mut onneks mulla on pipareita ja juustoja jälkkäriks...
    Huomenna ja sunnuntaina lepoilua, ulkoilua...

    Ihanaa viikonloppua sulle..
    Jännitys tihentyypi!!

    VastaaPoista
  8. Levollista viikonloppua! Teillä juhlittaneen tänään nimipäivää, onnittelut Hänelle!

    Mielenkiintoisia kirjoja viikon varrelta ja myös tulossa. Moni menee lukulistalle ja osa joululahjatoiveisiin. Kiitos tästä aivan ihanasta blogista!

    Nyt sytyttelemään kynttilöitä sekä sisälle että ulos.

    VastaaPoista
  9. Hanne, jännitys tihentyypi tänään yhdellä sun toisella...Muista tämä lause ja kysy myöhemmin;-)

    Lumoavaa viikonloppua, Hanne!

    Kiitos samoin, Marjatta ja kiitos Reiman puolesta! Odotan juuri juhlakalua kotiin;-)

    Eipä kestä, mutta silti on aivan ihastuttavaa kuulla, että minusta on apua/iloa. Haluankin levittää lukemisen autuutta ja sinuun olen ilmeisesti onnistunut vaikuttamaan♥

    Kynttilät syttykööt!

    VastaaPoista
  10. Sytytin juuri kynttilät ja otin lasin viiniä. Koti siivottu ja lapsen laulaa singstaria. Aika haaveilla ja hengähtää. Ihanaa viikonloppua ja nimpparionnea ukkometsolle! Halaus bessu

    VastaaPoista
  11. Anne, nauti nyt ja ojentaudu parhaasi mukaan näyttääksesi valmiilta kaikkeen. Sain outoja etiäisiä...ne liittyivät haaveisiin, sydämen ääneen, unelmien todeksi tekemiseen.

    Ukkometso kiittää;-) Leffaviikonloppu alkaa, homejuustot tarjottimella, rypäleitä, viiniä, kynttilöitä...viikonloppu!


    Love♥

    VastaaPoista
  12. Ihanaa, rentouttavaa ja rakkaudentäyteistä viikonloppua...

    VastaaPoista
  13. Leena R., sitä samaa kiitos teille♥

    VastaaPoista
  14. Viikonloppusuunnitelmasi kuullostaa täydelliseltä. Nauttikaa siis ja anna elokuvien ja miehen viedä =)

    VastaaPoista
  15. Birgitta, sää kans! Tähän vois tottua: MIHET vievät, sillä tietysti Lumimies, mutta eilen Match Pointissa myös Jonathan Rhys Meyers ja tänään Huuliharppukostajassa Bronson...aaaaahh;-)

    Huomiseen!

    VastaaPoista