lauantai 1. elokuuta 2009

Nuoruus


Minä olin niin nuori ja kiihkeä,
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan.
Ja punaiset lyhdyt loisti
ja viulut ja saksofonit soi,
bulevardien liekkimerta
kadun asfalttipinta joi.

Minä tuijotin yöhön räikeään
käsin, kasvoin palavin.
Yön hurma sai minut vapisemaan
niin että huohotin.
Kadun liekkimeressä loisti
pedonsilmät autojen,
minä olin niin kipeän nuori
ja yksinäinen.

Minä itkin joskus salaa,
kuten nuoruus itkeä voi,
kun punaiset lyhdyt loisti,
ja viulut ja saksofonit soi.
Yön suurissa tanssisaleissa
hien tuoksu ja puuterin
oli sairaan kiihkeä niinkuin
minun sielunikin.

Minä olin niin nuori ja kiihkeä
ja kuumasilmäinen.
Bulevardeilla kiilsivät katseet
silmien maalattujen.
Kipein, ihanin nuoruuteni,
- niin katkerana nään -
miten hukkui se pimeän hotellin
porraskäytävään.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (toimittanut Ritva Haavikko, WSOY 2003)

4 kommenttia:

  1. tämä on hyvä waltari! en ole muista waltareista tähän mennessä pitänyt.

    VastaaPoista
  2. Tämä saattaa olla Waltarin paras ja tunnetuin RUNO. Minä muutun tätä lukiessa kadun asfalttipinnaksi, jota bulevardien liekkimeri juo...

    VastaaPoista
  3. miten tuo loppusoinullisuus toimiikin tässä hyvin - ei muuten kuin maininnoissaan saksofoneista vanhanaikainen. ikinuori vanhuus.

    VastaaPoista
  4. Samaa minäkin ihmettelen. En millään kestä omia loppusoinnullisen kauden tuotoksiani enää edes hipaista!

    Tämä runo on puhdasta, kiihkeää, musiikkia, ehkä jazzia...saksofonilla...

    VastaaPoista