keskiviikko 19. elokuuta 2009

SAMARKAND


"Atlantin pohjassa lepää kirja. Sen tarinan aion nyt kertoa. Te ehkä tunnettekin tapahtumien kulun, sillä lehdistö selosti sitä aikoinaan, ja sittemmin on muutama kirjakin siitä kertonut: kun Titanic upposi 14. ja 15. päivän välisenä yönä huhtikuussa 1912 New Foundlandin edustalla, haaksirikon maineikkain uhri oli kirja, alkuperäinen Rubáiját, jonka tekijä oli Omar Khaijam, persialainen viisas, runoilija ja tähtitieteilijä."

Näin alkaa libanonilais-ranskalaisen Amin Maaloufin kuuluisa romaani Samarkand (Samarcande, Gummerus, 2009). Ranskankielisen nykykirjallisuuden klassikoksi kutsuttu kirja vie lukijan 1000 -luvun myyttiseen Persiaan, Silkkitien varrelle Samarkandin kaupunkiin, jossa aikansa kuuluisin runoilija, filosofi ja tiedemies Omar Khaijam elää hiljaista elämää. Omar rakastaa rauhaa, kauneutta ja aistinautintoja. Khaijamista tulee kuitenkin hallitsijoiden neuvonantaja, ja hän saa nähdä lähietäisyydeltä vallanhimon ja sokean uskon tuhoisat seuraukset.

Maaloufin kirja on lumoavan kaunis niin kanneltaan kuin kertomukseltaan. Toki kirjassa on vallanhimoa ja sen seurauksena vuotaa verta ja seuraa kostoja, mutta väkivallanteot eivät ole kirjan keskiössä, vaan kirja hengittää Omar Khaijamin hengessä: rauha, kauneus ja aistinautinnot. Toki seikkailussa löytyy, sillä seurataanhan tarinassa kirjaa, jonka kannet ovat paksua karheaa nahkaa, vahvikkeet riikinkukon pyrstösulkaa, lehtien reunat epätasaiset, murentuneet, paperi kiinalaista kaghezia, valkoisesta mulperipuusta valmistettua. Tuon kirjan sivut Khaijam täyttää nelisäkeillään, jotka ylistävät kaikkien aistien juhlia. Tarina alkaa Titanicilta ja päättyy uhreja pelastamaan lähteneen Carpathian kannelle.

Minulle tuli tätä kirjaa lukiessa outo olo. Ihan kuin olisin elänyt nämä huumaavat tunnelmat jossain toisessa kirjassa ja yhtä kiihkeästi vuosia sitten. Luin lävitse yön ja aamun sarastaessa tajusin, että koin kirjan kuin olin aikanaan kokenut Waltarin Sinuhe egyptiläisen! Ja kuinkas sattuikaan sitten löysin haastattelun Amin Maaloufista ja hän myönsi lukeneensa Sinuhe egyptiläisen. Tämä kirja ei ole suinkaan plagiaatti, mutta häviää Sinuhelle vain hunnun hipaisun.

Samarkand ilmestyi ranskaksi jo 1988, mutta suomennoksena vasta nyt. Kirja sekoittaa idän ja lännen, aikarajat katoavat, mutta intohimo ei kysy maata, ei aikaa, ei kulttuuria, ei uskontoa, ei lupaa ollenkaan, sillä: Rakkaus ei koskaan häviä ja sen tunniste on äärettömyys.


Kirjan yllätys on, miten vahva asema naisella saattoi olla 1000 -luvun Persiassa. Esimerkiksi sulttaanin vaimo Terken Khatum sanoo: "Meidän maassamme miehet sotivat, mutta naiset sanovat heille ketä vastaan tapellaan."

Kirjan rakkaustarina kertoo, kuinka Omar löytää rinnalleen Džahan, rohkean naisrunoilijan, josta tulee myöhemmin hänen puolisonsa. Ensitapaaminen on Samarkandin yössä, pimeässä majassa, jossa silkki kahisee, hajuvesi tuoksuu ja Omar ei voi olla kysymättä: "Onko sinulla vielä huntu?" Džahan vastaa: "Ei muuta huntua kuin yö."

7 kommenttia:

  1. Tuo Samarkand onkin sellainen kirja,jota olen jo kauan halunnut lukea.Täytyypä katsoa jos löytyisi täältä englanninkielisenä.Jos ei, niin Amazonilta sitten...

    VastaaPoista
  2. Jael, uskon ja toivon löytyvän, kun nyt toimit. Kun rakensin tuota lyhyttä esittelyä Maaloufista, tajusin, että olen 'positiivisten myyttien nainen'. Tämä kirja sai kaikki tähteni tuikkimaan kirkkaammin...ehkä sinä koet saman.

    VastaaPoista
  3. Voisi olla todellta mielenkiintoinen lukukokemus!

    VastaaPoista
  4. Lupaan sen. Tämä oli helmikuussa mun viime vuoden kirjojen listalla KOLMEN parhaan joukossa.

    VastaaPoista
  5. OHO! Sitten sen täytyy olla todella hyvä!

    VastaaPoista
  6. No, minähän en ole Suomen kirjallisuuspaavi, mutta minun JÄLKEENI kirjaa kehui ainakin Keskisuomalaisen arvostelija. Muista en tiedä, koska luen tositen arvosteluja tuskin ollenkaan, sillä haluan olla yhtä uniikki kuin lumihiutale. Haluan kertoa MINUN kokemukseni kirjasta, en muiden. Onneksi kirjallinen itsetuntoni on vahva! Semmoiseksi sitä tulee, kun oppii lukemaan 4-vuotiaana ja lukee 10 -vuotiaana jo venäläisiä klassikkoja.

    VastaaPoista