tiistai 11. elokuuta 2009

VAARALLISTA KOKEA


Ihailen Aila Meriluotoa niin kovasti, että aion tarjota hänet teille rikkomalla kirja-arvostelun rajoja. Minun on pakko kaataa kaikki rajat, olla tottelematta kaikkia kieltoja ja olla epäsovinnainen, koska hengitin nuoruuteni hänen runokirjojensa voimalla: Lasimaalaus (1946) ja Sairas tyttö tanssii (1952), ne osasin varmasti ulkoa. Mutta nyt haluan tarjota teille kirjaa Vaarallista kokea (WSOY, 1996) hänen päiväkirjojaan vuosilta 1953-1975, jonka lukemalla tekin voitte tajuta, MITEN NAINEN VOI ELÄÄ KIIHKEÄN, INTOHIMOISEN JA ROHKEAN ELÄMÄN - UPEASTI!

Kirjan liepeessä lukee faktaa: "Aila Meriluoto, s. 10.1.1924, on kotoisin Pieksämäeltä. Kaksikymmentäkaksivuotiaana hän julkaisi esikoiskokoelmansa Lasimaalaus, josta tuli sodanjälkeisen runouden bestseller. Ennen Ruotsiin muuttoaan Aila Meriluoto oli kahdeksan vuotta naimisissa kirjailija Lauri Viidan kanssa." Tämä oli faktaa, kuten monta yhteistä lasta Viidan kanssa, mutta faktaa on myös se, että julkaisemalla päiväkirjansa Vaarallista kokea -teoksessa, hän antoi ja antaa kyytiä kaikille hurkastelijoille ja kauhistelijoille uskaltamalla rakastua ja syöksyä intohimon syövereihin piittaamatta muusta kuin tunteen palosta.

Sivulla 21 Aila paljastaa ytimen: "Mutta tarvitseeko olla olemassa? Olla itse? Eikö riitä jos on vain sokea kiihko, edes ajoittainen, joka syytää itseään paperille. Itseään, niin. Kiihkokin on jo itse".

Minä synnyin samana vuonna, jolloin alkavat Ailan päiväkirjamerkinnät. Tuntui uskaliaalta lukea Vaarallista kokea 1996, kun oli teininä elänyt hänen runonsa sielu vereslihalla. Ja taas hän yllätti! :"Vaarallista kokea. Sitten sitä kulkee ja muistaa", sanoi Sandemose, yksi Aila Meriluodon tärkeimmistä kirjailijoista. Hän kosketti minua jälleen muullakin kuin rohkeudellaan ja toi elämääni Aksel Sandemosen, josta hän lausuu alkusanoissa: "Toinen toistuva sana on Jante, jantelaisuus. Se taas pohjautuu Aksel Sandemosen kirjaan Pakolainen ylittää jälkensä, jossa sääntöihin sidottu ja latistava lapsuuden miljöö nähdään kuin lasiseinänä minän ja todellisuuden välissä. En väitä että minun Janteni olisi yhtenevä Sandemosen Janten kanssa, mutta sama pohjavire on molemmissa: ...älä luule että SINÄ olet jotain, älä luule että olet enemmän kuin ME..."

Kirjaa voi lukea paljastuskirjana jos haluaa. Siitä vaan! Toisaalta kirjaa voi lukea Janten lakia uhmaavan naisen elämänkertana tietyltä hänen elämänsä jaksolta. Sivuilla vilahtelevat paitsi Ailan rakastetut myös monet kuuluisuudet, lähinnä kirjailijat. Kirjan kauniissa mustavalkokuvissa näkyy Sirkka Selja, jonka kaikki Taman laulut tuhannesti muistin. Kihlareessä istuu ihailemani Elina Ylivakeri ja sitten on aivan viehättävä kuva Ailasta vuodelta 1971. Aila nauroi paljon, itki paljon, mutta rakasti vielä enemmän!

Kirjoittaessani vuonna 2003 juttua Intohimolla puutarhasta Viherpihaan, halusin upeimman, yli sivun kuvan päälle, Ailan runon lempikukistani iiriksistä: "Frances puhui iiristen mustelmansinisistä nupuista./ Katselin käsivarsiani:/ Niissä oli iiriksensinisiä mustelmia./ Minun vanha silkinohut ihoni, / siniset suonet kohollaan./ Miksei./ Minä kukin iiriksiä./ Helvetti, minähän kukin!

Aila on esikuvani monessa, mutta ennen kaikkea elämisen, sanomisen ja rakastamisen rohkeuden pioneerina. Hän on rohkein suomalainen raja-aitojen kaatajaNAINEN! Minä olen lukenut Vaarallista kokea ja minä aion kokea vaarallista! Sinä myös?

”Det är farligt att uppleva något. Man går omkring och minns det.”

- Sandemose -

2 kommenttia:

  1. Aila Meriluoto on ollut rohkea aikana, jolloin naisten ei kuulunut olla rohkea,suorasanainen. Hän on antautunut rakkaudelle, estoitta.

    Katsoin keväällä elokuvateatterissa Putoavia enkeleitä-elokuvan, joka kertoi Lauri Viidan ja Ailan suhteesta ja avioliitosta. Ristiriitaisin mielin katsoin elokuvaa, mutta käsittääkseni Aila itse on antanut siunauksensa elokuvalle. Varsinkin Tommi Korpelan Viita oli vaikuttavaa työtä.

    VastaaPoista
  2. Näitä rohkeita naisia me tarvitsemme. Tulenkantajissa oli Katri Vala, josta eme teidä, mihin asti olisi yltänyt, jos olisi elänyt yli 42 ikävuoden. Elina Vaara ei hänkään ollut mikään 'miesmaailman objekti' ja sitten rohkein kaikista eli Aila, joka antautui rakkaudelle ja runoudelle estoitta eli antautui elämälle!

    Muistakaamme myös Helvi Hämäläistä, joka kirjoitti Säädyllisen murhenäytelmän ja Kadotetun puutarhan ja antoi Olavi Paavolaiselle pitkät. Helvi joutui koko Helsingin hienoston hylkimäksi, kun julkaisi kirjansa.

    Tommi Korpelaa enempi Lauri Viitaa tuskin löytyykän!

    VastaaPoista