torstai 26. marraskuuta 2009

LAHJOITA MENNYTTÄ AIKAA, HURMIOTA JA SHIMMYÄ!

Katri Vala: ”Mitä on tämä sanoihin ja toisten runoihin ja romaaneihin vihkiytyminen, saman suuren yhteisen virran tunnustaminen ja tajuaminen? Kirousta vai siunausta?”

Ja minä vastaan taakse vuosikymmenten: Kati, se on taivas ja helvetti! Ja se on sitä etenkin nyt, kun olen kaksi vuorokautta elänyt runoilijoiden Katri Vala ja Elina Vaara ’ihon alla’. Olen tanssinut kiihottavaa shimmyä, polttanut Klubi 7:ää, katsonut Yrjö Jylhää syvälle tummiin silmiin, Olavi Paavolaisen kanssa olen kylpenyt alasti puutarhalammessa, olen kirjoittanut ’tulessa’, olen matkustanut Pariisiin kokemaan atmosfääriä, olen itämaisesti pukeutuneena tanssinut suitsukkeiden innoittamana haaremitanssia, olen pettänyt Tähtikeinun kirjoittajaa, olen kieltolaista viis nauttinut hurmaavaa madeiraa ja liian monta punssia, olen kirjoittanut ja saanut rakkauskirjeitä, olen kadehtinut ja ollut kadehdittu, sillä olen ollut sekä Kati (Katri Vala) kuin myös Keke (Elina Vaara), mutta ennen kaikkea olen saanut olla mukana Tulenkantajissa, suudella Waltarin kanssa ja elää ’20 –luku, jolle olisin kuulunut – oikeasti.

Ja kaikki tämä syy on Sadun! Tämä ihana nainen, Satu Koskimies on tehnyt minulle, teille, runon viemille kirjan Hurmion tyttäret (Tammi, 2009), jonka jälkeen hukkuu hurmioon ja minulle tämä vain syventää runon virtaa, sillä nyt täytyy löytää lisää suomalaisten runoilijoiden koottuja runoja…

Tehän muistatte, että aloin jokin aika sitten esitellä teille Katri Valan runoja ja sitten tein esittelyn myös Katrista itsestään. Tämä oli kuin kohtalon sormi, kun Hurmion tyttäret saapuivat luokseni. Kirja alkaa tyttöjen kiihkeästä nuoruudesta, joka on fantasiaa täynnä. Tällöin he ovat vielä Karin (Kati) ja Kerttu (Keke). Heti ensi sivuilta tajusin, että myös Satu Koskimies on ollut siellä, siinä nuoruuden ihmemaassa, jossa luettiin Välskärin kertomuksia ja sitten tehtiin näyttämöverhot vanhoista lakanoista ja näyteltiin Välskäri. Siellä olin minäkin, mutta rooliani en enää muista. Satu ehkä muistaa omansa…Me kirjoitimme päiväkirjaa, kuviteltiin henkilöitä, aloitettiin ruutuviholle monet romaanit, mutta ennen kaikkea me olimme päättäneet: meistä tulee kirjailijoita. Kun Elina Vaara (Keke) kirjoitti ylioppilaaksi, hänellä kävi tuuri, sillä aiheena oli runous! Sama tapahtui minulle! Ja molemmat saimme tietysti laudaturit…., miten mahtoi olla Sadun laita?


Satu Koskimies on kirjoittanut vahvan, eletyn tuntuisen romaanin runoilijoista Elina Vaara ja Katri Vala. Hän käytti metodia, jonka olen kohdannut ja josta olen erityisesti pitänyt Bo Carpelanin Axelissa ja Ernst Brunnerin Edithissä, eli kuvitellut tositietojen pohjalle maailman, joka on ollut mahdollista tapahtua. Hän on ollut siellä, sillä kuulen aivan selvästi minulle tutumman Katin äänen kautta koko kirjan! Satu itse kertoo:

”Tulenkantajien hurmioitunut aika, 1920-luku, innosti minua eläytymään hetkiin, tapahtumiin ja tunteisiin, joiden tiedän tai kuvittelen olevan ajan runouden kasvumaata. Kuuntelin Katrin ja Elinan ajatusääntä, kyselin, mistä lähteistä runo syntyi ja puhkesi kukkaan, ja minkälaista tuolloin oli olla runoilija – etenkin jos hän oli nainen. Kuvittelin kuulevani, mitä he vastasivat. Heidän ajatuspuheensa avasi uusia ovia runoilijattarien salakamareihin.”

Kirjaa eläessä kuulin kolmannenkin äänen ja se oli Satu Koskimiehen ääni. Mikä eläytymiskyky! Tätä ei synny ilman kirjoittajan omaa paloa ja hurmiota! Pidin kirjassa kaikesta, mutta tällaisetkin lauseet jäivät mieleeni: ”Hulluus antoi meille viisuminsa. Meitä ei pidätetty yhdelläkään raja-asemalla.” Ja: ”Onhan meillä runoilijan rohkeutemme. Mainio kultainen kulkulupa, kun tarkemmin mietin.”

Kirjan kansi ja painoasu tukevat menneen maailman henkeä. Romaanin lukuihin jaottelu tapahtuu vuosilukuina, mutta aina mukana on myös naisrunoilijoidemme kulloisetkin nimet ja mikä tärkeintä, aina myös aikakauden hurmio, kuten vaikkapa alkaa 1924 ja nuorten taiteilijattariemme nimet ovat nyt Kati ja Keke, niin tunnelmiin vie: ” Voi häntä, jolle nykyisyys ei riitä! Hän vaatii myöskin ajan mennehen ja poimii niin kuin polttoyrtit siitä jok’ ainoon lemmittynsä askelen.”

Satu jatkaa: ”Katri Vala ja Elina Vaara kasvoivat lyyrikoiksi elämäniloiseksikin mainitun 20-luvun aikana. Kun 30-luku alkoi, Elina solmi jo toisen neljästä avioliitostaan, Katri ensimmäisen, ja ainoansa. Hurmion täyttämät unelmavuodet olivat ohitse. Edessä odottivat vielä aavistamattomina niin henkilökohtaisen elämän kuin Suomen ja Euroopan kohtalonvaiheet. Tulivat toiset ajat. Tuli talouslama. Tulivat sodat.

Mutta jäljelle jäivät runot.”

Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret on täydellinen kirja! Ja minusta tuli Roihuavien Soihtujen perustajajäsen!

Ah!, nyt minun tuli niin outo olo ja tunnen, että onkin yö ja koristetupakka avaa kannaksella valkoisen teriönsä levittäen päihdyttävää tuoksuaan…laskeudun lammen veteen ja annan miljoonien tähtien suudella kuumaa alastomuuttani…olen hurmiossa.

10 kommenttia:

  1. Kyllä mulle tulee nyt painava matkalaukku Hesan reissulla, kun tämäkin kirja tahtois sinne mukaan.

    VastaaPoista
  2. Allu, kerro montako kirjaa pystyt kuskaaman mukanasi, niin teen sinulle oman listan. Viisi? Seitsemän? Kymmenen?

    VastaaPoista
  3. No en voi ottaa kuin korkeintaan kolme kirjaa, kun matkalaukut on täynnä muuta tavaraa. Pitää tuoda lämminsavulohta kamalat määrät ja suomalaista designea jne jne jne. Tai voi olla, että pyydän Akateemista lähettämään taas, niin olen ennenkin tehnyt, mutta kirjakaupoissa menee taas monta tuntia aikaa. Lähetän mukana olevat sakemannit siksi aikaa jonnekin muualle.

    VastaaPoista
  4. Jos pyydät lähettämään, niin tässä muutama ehdotus: Geraldine Brooks/ Kirjan kansa, Satu Koskimies/ Hurmion tyttäret, Amin Maalouf/ Samarkand, Linda Olsson/ Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Jussi Siirilä/Juoksija, Katharina Hagena/Omenansiementen maku ja sitten viet appivanhemille tai parhaalle ystävällesi Hannu Hautalan Ensilumen.

    Juu, ei ketään häiritsemään mukaan Akateemiseen!

    VastaaPoista
  5. Elämä ei ole tylsää hyvien kirjojen parissa :)

    VastaaPoista
  6. Minulla ei ole koskaan tylsää koska luen.

    VastaaPoista
  7. Hagenan olen lukenut saksaksi. Suomeksi ostan vain suomalaisia kirjailijoita, jo senkin takia, että saan ulkomaisten kirjailijoiden kirjat paljon halvemmalla saksalaisena pokkarina. Pokkaria on helpompi lukea sängyssä ja se vie hyllyssä vähemmän tilaa. Meille ei kohta enää mahdu lisää hyllyjä enkä millään raaskis heittää kirjoja pois. Suomalaisia olen alkanut tosin lahjoittamaan muille ulkosuomalaisille tai suomalaisen seurakunnan kirjastoon.

    VastaaPoista
  8. Kolme suomalaista sinulle jo tarjosinkin ja sitten lopun voit valita extempore. Muistutan vain, että joko Fraulla on Tommy Tabemannin eroottiset runot ja edellisvuotinen Veren sokerikin on yhtä kiinnostava.

    VastaaPoista
  9. Meillä käsiteltiin äikässä kääntämistä. Tunnin veti ausku, joka opiskeli ruotsin ja äidinkielen opettajaksi. Meidän ryhmä, siis kolme kappaletta ihmisaivoja, suomensi Carpelanin runon. Se oli todella kaunis, taidanpa lukea enemmän Carpelania. Olenhan haastatellutkin häntä Scriptoriin :)

    Hurmion tyttäret on varmaan kirja, joka on luettava.

    VastaaPoista
  10. Carpelan on tosi viehättävä kirjailija. Minulla on hänen kaikki proosa signeerattuna. ja aion opetlla vielä sen lammaskaalinkin siitä yhdestä kirjasta...

    Juu, Hurmion tyttäret sun on luettava. Siellä on mukana kaikki Paavolaisesta Jylhään.

    VastaaPoista