maanantai 15. maaliskuuta 2010

MARIGOLDIN LUMOTTU MAAILMA

Oi!, kuinka hurmiossani palasinkaan Prinssi Edwardin saarelle ja 20 –luvulle! Suruton Mennyt Maailma, jossa päivät olivat yhtä pitkää kesää, lapset olivat lapsia ja tekivät kepposia, nuoret olivat kunnolla nuoria: romanttisia, haaveilevia, punastuvia, pisamaisia ja kirjoittivat mielitietylleen Oikeita Kirjeitä.

Lucy Maud Montgomeryn Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold, Minerva, 2009) tarjoaa meille, jotka olemme viettäneet lapsuutemme Anna –kirjojen maailmassa, paluun lapsuuden unenomaisiin hetkiin. Kirja on Sisko Ylimartimon käännös, mutta se on myös hänen antikvariaattilöytönsä Prinssi Edwardin saarelta. Olen itse armoton antikvariaateissa ’kollaaja’ ja vietän ulkomaillakin monet tovit pölyisten hyllyjen väleissä aarteita etsimässä. Mieheni ei tykkää ollenkaan huonoa, sillä hän juuttuu karttoihin yhtä helposti kuin kärpänen kärpäspaperiin ja karttojahan antikvariaateista löytyy. Siskon löytö todisti vahvasti antikvariaattiharrastuksen puolesta!

Sisko Ylimartimo kertoo: ”Löysin Magic for Marigoldin ensipainoksen charlottetownilaisesta antikvariaatista. Uppouduin Marigoldin maailmaan iltaisin majapaikassani Cavendishissa, kun aurinko laski ja täysikuu nousi purppuranhohteiselle taivaalle. Meren vaimea kohina kuului etäältä. Tunnelma oli aivan kuin Montgomeryn kirjoissa.”

Kirja kertoo Marigold nimisestä tytöstä, joka monen varhaisnuoren tavoin kuvittelee itsellensä leikkitoverin, koska kotikartanossaan hän on ainoa lapsi, vaikka sukua muuten riittääkin. Marigold avaa Lumotun oven, juoksee ylös saniaisrinnettä ja avaa Vihreän veräjän mennessään tapaamaan mielikuvitusystäväänsä Sylviaa.

Marigoldin lumottu maailma on oiva osoitus siitä, kuinka yksinäisyys ruokkii mielikuvitusta ja on näin vahva ponnahduslauta myöhempään luovaan työskentelyyn ja syvälliseen pohdintaan. Siis Marigoldia ympäröivät kotona vain runsas, mutta aikuinen perhe. Toisaalta tarinan edetessä ilmaantuu useita ystäviä puhuvista kissoista oikeisiin leikkitovereihin ja ensiromanssiin asti.

Kirja on paitsi nostalginen, äärettömän hauska! Yksikin tapaus pakotti minut muistamaan, miksi olin kahdesti laittanut kieleni talvella kiinni jäiseen metalliin. Syy: ensin minua varoitettiin vanhempien toimesta ja toisella kertaa kaverit yllyttivät etten muka uskalla uusia temppuani;-) Ja tässä tulee tarinan opetus aikuisille ettei kannata kovasti kieltää, sillä lapsi saattaa tulkita kiellon kehotukseksi:

Mutta juuri kun he olivat ajamassa pois, isoäiti sanoi: Muistakaakin, että ette työnnä päätä portin tankojen väliin.

Kukaan ei tähän päivään mennessä ole tullut tietämään, miksi isoäiti sanoi niin. Marigold uskoo, että yksinkertaisesti näin oli määrätty. Kukaan ei ollut kertaakaan työntänyt päätään portin tankojen väliin ja portti oli sentään ollut paikoillaan jo kymmenen vuotta.


Mutta niin pian kuin isoäiti ja äiti olivat kadonneet tiellä näkymättömiin, Gwendolen sanoi mietteliäästi: Minä aion työntää pääni portin tankojen väliin. Ja jos haluatte tietää mitä sitten tapahtui, löydätte vastauksen Marigoldin lumotusta maailmasta sivulta 178.

Montgomeryn kirja tarjoaa myös riemastuttavia ennakkoluuloja, reipasta dialogia ja hymyilyttäviä viisauksia:

Vanha isoäiti piti ihmisistä heidän luonteensa vuoksi – sitten kun he olivat kuolleet.

Nuori isoäiti: Tietysti ranskalaisetkin pääsevät taivaaseen, jos he ovat ihmisiksi.


Marigold ei pitänyt Clo-tädistä niin kuin ei Klon-setäkään, joka valitti että ’täti oli liian ruma elämään.’


Charlie-setä Marigoldista: Mitähän tuo hametta käyttävä pikkupaholainen on nyt keksinyt?


Ystävyys on vähän kuin suudelmatkin – niitä ei jaeta summamutikassa.

Marigoldin lumottu maailma on kuin sukellus lapsuuden kirkkaaseen lähteeseen. Nostalgia keinuttaa lempeästi, pöydillä on sinilintukuvioisia pöytäliinoja, maljakot ovat täynnä ritarinkannuksia, leikeissä on tunnussanat ja salaiset merkit, kukaan ei ole oikeasti paha, kepposten ja katumusten vuorovedet vaihtelevat turvallisesti kuin vuodenajat Prinssi Edwardin saarella ja ystävä on se, jonka kanssa nautitaan kuunvaloa illalliseksi tuntematta nälkää.

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa Leena upeita teoksia olet taas esitellyt, nyt kokoukseen ja kirjastoon :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Anne! Minä menisin vain siihen toiseen koolla alkavaan;-) Katsos ja tiedätkin, en pidä mistään tylsästä...

    VastaaPoista