perjantai 28. toukokuuta 2010

TIIMALASI


Haluaisin että dekkarit nostettaisiin arvoonsa, sillä onko mitään yhtä kiinnostavaa, joka saa valvomaan aamukolmeen. Olen jo tainnut kertoa, että joka jouluyö ainakin kolme, luultavasti kunniallista rouvaa;-), on viettänyt jouluyönsä Patricia Cornwellin kammottavien murhien vankina. Olen paljastanut lempidekkaristini, joista varmasti ylitse muiden Minette Walters, Ruth Rendell ja Åsa Larsson. Lupaan palata heihin myöhemmin, mutta nyt on menossa lyhyt preludi mahdolliseen dekkaristiryhmäni neljänteen jäseneen, sillä törmäsin Julien Parsonsin kolmeen tähän mennessä käännettyyn dekkariin Mielin kielin, Kalvava syyllisyys ja Tiimalasi. Seuraukset olivat tuhoisat, sillä nyt olen lukenut jo useita öitä, koska en ole kertakaikkiaan pystynyt irrottamaan itseäni tämän psykologisen irlantilaisdekkaristin tarinoista. Yleensä tämänkaltainen holtittomuus olisi sallittua vain suvilomalla tai marraskuulla, jolloin 'maa martona makaa', mutta myöhäistä itkeä, sillä 'vahinko' tapahtui jo.

Uusin eli Julie Parsonsin Tiimalasi (The Hourglass, Tammi 2008, suomennos Sirkka Aulanko) on niin monimuotoinen, ettei tiedä mihin tarttua. Ehkäpä vilkaisemme Lydiaa, vanhaa, haurasta naista, josta näkee, että hän on ollut kaunotar vailla vertaa. Nyt Lydia esittelee yleisölle kuuluisaa puutarhaansa Irlannissa meren rannalla. Hänen miehensä on kuollut ilmeisesti itsemurhaan, vaan oliko se kuitenkaan itsemurha? Mistä Lydia on saanut upean puutarhansa, koska hän ei ole sitä ostanut, ei omaisilta perinyt...Lydian välit omaan tyttäreensä ovat poikki, koska Lydia pakotti aikanaan teininä lapsen synnyttänen tyttärensä pakkoadoptioon. Jossain on siis tyttärenpoika, josta ei tiedetä edes nimeä, saatikka mitä hänestä on tullut. Ja sitten vankilasta vapautuu vaarallinen rikollinen, jota jostain syystä kovasti kiinnostaa Lydia, hänen tyttärensä ja puutarhatila. Lydian heikko ranne murtuu pahoin ja tuntuu kuin tuon fyysisen vamman seurauksena olisi lähtenyt iso annos siitä viileästä arvostelukyvystä, jota tämä rouva on ylläpitänyt aina, niin hyvässä kuin pahassa, mutta etenkin viime mainitussa. Lydiasta, suoraselkäisestä, arvostettavasta Lydiasta, vaan on kenenkään vaikea uskoa mitään pahaa, mutta menneisyyden haamut alkavat kirjoittaa hänelle omaa vanhuudenpäivien historiaa ja se on aivan toinen kuin, mihin Lydia olisi halunnut laittaa allekirjoituksensa. Mutta onhan sanonta, että 'sinun menneisyytesi on sinun tulevaisuutesi'.

Koskettavinta kirjassa oli minulle amerikkalaisen rakastetun Spencerin jäähyväiskirje Lydialle. Kun Lydia on jo saanut murtuman käteensä, on pelkkä kirjekuoren aukaisu vaikeaa. Spencerin hellä kirje on jäähyväiset ikuisella rakkaudella, realiteetit myöntäen, mutta pientä 'jossia' vieläkin esiin tuoden:” Entä jos me kuitenkin olisimme silloin uskaltaneet... ” Minulle tuo kirje oli nostalginen alkusoitto Lydiaa lähestyvälle kauhulle, jonka perustana olivat hänen vahva luonteensa, hänen menneisyytensä itsevaltaiset teot, huomiota herättävä vanhuuden haurautensa sekä tiimalasi, jonka ympärille teos kuroutuu.

Tässä kirja, jota ei voi unohtaa! Kirjan kansi ei valitettavasti yllä sisällön tasolle. Independant On Sunday on kirjoittanut kirjasta näin: ”Huomattava kirja, tavanomaisesta poikkeava ja kunnianhimoinen rikoskirjallisuuden edustaja.”

16 kommenttia:

  1. Nimenomaan luultavasti ;) Tämä on yksi mystisimpiä dekkareita mitä olen lukenut ja luettuja on paljon. Leenan postaus on hyvä, houkuttaa lukemaan, kertomatta liikaa.. Suosittelen lämpimien kesäöiden hämyyn. Ette arvaa mitä tuleman pitää..

    VastaaPoista
  2. Pidän dekkareista,mutten ole pitkään lukenut.Tämän voisi pistää muistiin.

    VastaaPoista
  3. Anne, siis tarkoitat, että nimenomaan 'luultavasti' käymme kunniallisista rouvista;-)

    Tämä on perusdekkaria enemmän, vaikka pidän niistäkin, tämä on enempi jännitysromaani, jossa erittäin kiinnostvat henkilöt. Etenkin Lydia...ja kukaan ei todellakaan arvaa...

    Jael, kannattaa: dekkarit ovat parasta nuoruuden eliksiiriä. Kysy vaikka Annelta!

    VastaaPoista
  4. minäkin voisin laittaa korvan taakse, voisi olla sopivaa minullekin. Walterin testiluetutin miehelläni kun se ehti siihen ensin, mutta en ole ehtinyt kysyä mielipidettä vielä...

    VastaaPoista
  5. Anni, mikä Walters? Häpeänaamio? On hyvä. Muista myös Kuvanveistäjä. Ja MINÄ pidän myös Pirunketusta.

    Tämä Tiimalasi on hyvin imuvoimainen kirja. Päätin itseasiassa lukea kaikki Parsonsin kirjat suvella;-)Minua sitten ärsyttää tuo kansi. Se tekee siitä niin vääränlaisen. Minä en olisi ottanut tuota kirjaa käteeni kirjakaupassa. Kirja löysi minut.

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut Parsonsin Mielin kielin, ja tykkäsin! Itse luen todella paljon dekkareita, jännäreitä jne. Omasta hyllystä löytyy kovakantisina yhtä lukuunottamatta mm kaikki Patricia Cornwellin käännetyt " Scarpetat"..Kaikki Åsa Larssonit jne.

    VastaaPoista
  7. Susa, aivan kuin kuulisin satakielen soittoa...niin on mieluisaa puheesi tuo!

    Ei ole elämää ilman Kay Scarpettaa ja nyt pitää hakea tuo Mielin kielin kirjastosta, kun olen sen jo unohtanut ja otan samantien Kalvavan syyllisyydenkin. Vain Tiimalasi on oma. Mullakin on kaikki Åsa Larssonit. Päätin ensimmäisen kirjan jälkeen,e ttä hänen arktiset teoskensa ovat just mun juttu.

    Sulla on taas uusi hieno kuva!

    Susa, ihanaa, että pidät dekkareista♥

    VastaaPoista
  8. Hih, rakastan dekkareita, joskus tuntuu, että suorastaan voisin uppoutua ison dekkaripinon kera lukittuun huoneeseen moneksi päiväksi -joskaan se ei pikkulapsiarjessa ainakaan taida onnistua;)

    Åsa Larssonin kirjoissa on omanlaisensa tunnelma ja jo ensimmäinen hänen käänöksensä kyllä koukutti minut!

    VastaaPoista
  9. Susa, se olisi unelmaa! Lukijan elämä on aina kiinnostava, mutta dekkarien lukijan elämä on kiinnostavaa potenssiin tuhat!

    Äsa teki mulle ihan saman! Ensimäisen kirjan jälkeen päätin ostaa jokaisen tulevista.

    VastaaPoista
  10. dekkarit on nostettu arvoonsa, Svenska Deckarakademin jakaa joka vuosi suuret palkinnot. Åsa Larssonin Det blod som spillts sai palkinnon 2004 ja nominoitu muutama kerta. http://www.deckarakademin.se/

    VastaaPoista
  11. Hannele, onpa hieno uutinen. Tuo Det blod som spillts, joka on suomennettu Sudentaival (nimet ovat ihan mitä vain, eivät useinkaan suomennoksia)on muistaakseni se, joka ilmestyi Aurinkomyrskyn (Solstorm) jälkeen. Larsson erottuu pohjoismaisten naisdekkaristien kaartissa yhtä upeasti kuin Karin Fossum ja Inger Frimansson, monien mielestä Larsson on jopa paras.

    VastaaPoista
  12. Laitoinpa minäkin nimen ylös!

    Luen mielelläni dekkareita mutta niiden tarjonnan kanssa on nykyään sellainen runsaudenpula etten aina oikein osaa päättää mihin tarttuisin. :)

    Larssonia aion myös kokeilla. Kuuluvatko hänen kirjansa johonkin sarjaan, onko siis lukemisjärjestyksellä väliä?

    Suosittelen muuten ranskalaista Fred Vargasia, alkaen Sinisten ympyröiden miehestä.

    VastaaPoista
  13. Satu, olet oikeassa, dekkarien tarjonta on nyt huikea! Sen tähden olen joutunut priorisoimaan eli olen jättänyt kaksi enstistä suosikkidekkaristiani kokonaan väliin, koska en ehdi.

    Larssonissa järjestyksellä on väliä. Se menee näin: Aurinkomyrsky, Sudentaival, Musta polku ja Kunnes vihasi asettuu. Olen tehnyt näistä vain Kunnes vihasi asettuu aivan blogini alkutaipaleella, mutta tekisi mieli tehdä esittely Åsa Larssonista...Jos sade jatkuu, saatan alkaa väsätä pientä yhteenvetoa hänestä tänään.

    Kiitos, lisään Vargasin suvilistalleni, josta on muodostunut jo pieni vihkonen;-)

    VastaaPoista
  14. Walters on ainakin äitini lemppari. Ne on meillä kaikki enkuksi, joten mä en ole lukenut niitä ollenkaan ... Isäni taas pitää Stieg Larssonista. Mutta mun älyvapaa lemppari on Ilkka Remes :D

    VastaaPoista
  15. Tuure, Remes on monelle MIEHELLE taikasana, sillä mieslukijani ovat ihmtelleet, kun en sitä tee. Luin Pahan perimän ja siitä ainakin pidin, mutta se oli juuri ennen blogia ja sen jälkeen ei ole ollut aikaa...Stieg Larsson ei aukene minulle, mutta äitisi dekkarimakua ylistän.

    Ja vaikka me emme haluaisi uskoa, että sukupuoli määrittää, mitä lukee, niin kyllä se hiukan sitä tekee. Se on näkynyt myös blogissani, mutta ei onneksi mitenkään maailmaa kaatavalla tavalla.

    VastaaPoista