keskiviikko 10. helmikuuta 2010

INTOHIMONA PELARGONIT

Ennen ”pelargonia tuoksui mummon akkunalla ja akkunan alla lauloi katulaulaja…”, mutta minä en ole kenenkään mummo ja olen täysin hurmaantunut tähän muka vaatimattomaan, mutta salavaateliaaseen kukkaan. Edessäni on nyt Lena Ljungquistin ja Eve Tingströmin teos Intohimona pelargonit (Pelargoner, Tammi 2010, kuvat Ann Lindberg ja tekijät, suomennos Pirkko Kahila), josta pelargoniahulluuteni saa vain lisäsytykettä. Nyt olen todellisten asiantuntijoiden vietävissä, sillä Ljungquist omistaa Ruotsin suurimman pelargonikokoelman ja Tingström jälleenmyy pistokkaita eri puolille Eurooppaa. Ja kuvitelkaa: Pelargonioita on 1200 eri lajiketta!

Nyt teen paljastuksen, että jos minulle tulee avioero, se johtuu pelargonioista. Ei, ei mieheni niitä itsessään vihaa, mutta sitä hän vihaa, kun ensimmäisten pakkasten tullessa kannatan hänellä pelakuut sisälle ja ne tietty ovat silloin parhaimmillaan: pienen puun kokoisia ja kantavat jopa 30-40 kukkaa yski kasvi, niin haluan ottaa niistä koko kukinnan riemun ja ne isot ruukut valtaavat kaikki ruokapöytämme ja muutkin tasot. Toinen vaaran hetki on nyt, sillä nostan parhaillaan kellarista päivittäin ylös ruukun, annan kasvin hellästi ’lasehtia’ ja sitten leikkaan sen matalaksi ja istutan uuteen multaan ja ruukkuun, jonka jälkeen talomme kaikki pöydät ja tasot täyttyvät noista ’torsoista’. Me siis ruokailemme jossain millin kokoisella pöydän kulmalla…Toki minulla on vastaus valmiina kaikenlaiseen mökötykseen ja sanomiseen: Haluan viherhuoneen! Haluan peribrittiläisen viherhuoneen! Villa Maireassa sitä huonetta kutsutaan edelleenkin ruukutushuoneeksi, mutta siellä talon haltijatar vietti aikaansa muutenkin, mikä paljastui nojatuolista…Niin tekisin minäkin. Näen jo itseni siellä istumassa Robert’sin suklaakahvia mukissani ja ympärilläni tuoksuu multa ja se uniikki aromi, joka lähtee vain siitä, kun kasvit kuolevat ja/tai aloittavat uutta elämäänsä.

Intohimona pelargonit on täydellinen kirja näiden kukkien harrastajalle, sillä en olisi ikinä uskonut, mihin mittoihin tämän harrastuksen voi viedä ja mitä ihania erikoisuuksia maailmalta löytyy. Kaikkihan me tunnemme kotipelargonit, mutta jo niistä on todella moneen lähtöön. Itselleni oli täydellinen yllätys P.Zonale-ryhmään kuuluva Patricia Andrea, jonka kukat ovat yksinkertaiset, mutta aivan tulppaanin näköiset. Hyvin viehkeitä ovat myös kerrannaiset, neilikkamaiset pelargonit, jotka kukkivat korallinpunaisen eri sävyin. Erityisen houkuttelevia ovatkin sitten tähtipelargonit, joista Silver Glitter herätti huomioni heti ensi vilkaisulla. Sen kukat ovat kerrannaiset ja lehdet kaksiväriset, ’hopeiset’. Silver Glitter on erittäin haluttu, eikä syyttä, sillä kasvilla on hurmaavat munankuorikuvioiset, kerrannaiset ja pörröisen näköiset kukat. Kapeissa hiukan harottavissa terälehdissä on lämpimänpunaisia laikkuja ja juovia. Kaksiväristen lehtien laitaa pitkin kulkee epäsäännöllisen leveä valkoinen alue. Keskeltä lehdet ovat keskivihreät, valkoisen rajalla on tummahkon vihreä vyöhyke…Tulette saamaan tästä kukasta ison kuvan ehkä jo tänään myöhemmin! Ja Eva, jos luet tätä, ota minuun yhteyttä, on asiaa!

No, minä nyt taas vähän innostuin…Tähtipelargonioita seuraavat kirjassa Sormipelargonit ja sitten tulevat monille jo tutut Riippapelargonit. Riippapelakuista löytyy sitten mm. Rococo, jossa ruusunnupputyyppiset, vaalean ruusunpunaiset kukat ja ylimmissä terälehdissä pieniä, kirsikanpunaisia pilkkuja! Sitten haastavat Jalopelargonit ja ’enkeli-ihmisille’ Enkelipelargonit. Uniikkipelargonit ovat oma ryhmänsä ja ne muistuttavat varsin paljon jalopelargoneja. Viimeisenä ryhmänä on kiinnostava Luonnonlajit ja primäärihybridit.

Primäärihybridi saadaan, kun risteytetään kaksi viljelyssä olevaa pelargonialajia keskenään. Monesti primäärihybridiksi kutsutaan myös sellaista pelargonia, joka on luonnonlajin ja jonkin lajikkeen jälkeläinen. Monet primäärihybridit ovat peräisin jo 1800-luvulta.

Ensimmäinen pelargoni tuotiin Eurooppaan 1500-luvun lopussa tai 1600-luvun alussa. Se oli luultavasti Pelargonium triste (Surumielinen pelargoni!). Nykyään Saksa on Euroopan maista suurin uusien pelargonioiden tuottaja. Englannissa puolestaan toimivat kaikkein taitavimmat ja innokkaimmat jalostajat. Pelargonioiden tulevaisuus on saada säilytetyksi vanhat lajikkeet kansalliskokoelmien avulla, rakentaa geenipankki tulevaisuuden jalostustarpeita varten ja saada jatkuvasti uusia yllätyksiä lajikkeista, joita ei uskottu mahdolliseksi joitakin vuosia sitten.

Intohimona pelargonit on näiden kukkien harrastajan täydellinen tieto- ja hemmottelukirja, sillä siinä on kaikki eri käyttötavoista ja historiasta niiden hoitoon, lisäämiseen ja jopa syömiseen! Mukana on myös luku Pelargonin vuosi, jossa tarkka selostus, miten pelargoni saadaan talvehtimaan ja miten se hellästi kevääseen taas herätellään. Lisäys, hoito ja tuholaiset tulevat kaikille selviksi ja sitten onkin jo kiire lukemaan uutuuslajikkeista ja ihailemaan niitä, sillä kirjan kuvitus on enemmän kuin täydellinen. Tämä on aika vaarallista, sillä voisin heti syödä ne kaikki…siis nuo kirjan sivut…

Rakastan ihan tavallista Mårbackaa, mutta se on pakko unohtaa, sillä siitä kasvaa aina niin iso puu, että edes sporttinen mieheni ei pysty ruukkuja kantelemaan paikasta toiseen, sisälle ulos, ulos sisälle. Jätin pois jopa lannoituksen, mutta silti vain: puu siitä tulee! Nyt haluan jotain oikein sievää, pientä ja erikoista. Sitä odotellessa uneksin ruukutushuoneesta, jossa juuri aukeavat tuoksupelargonit levittäen ympärilleen eroottista omenan ja kanelin tuoksua…lempivuodenaikaani…syksyä.

14 kommenttia:

  1. Rakastan pelargonioita! Mielestäni ei voi olla kesäkuistia tai terassia ilman pelakuita (tai voi, mutta jotain puuttuu). Kiitos kirja-arviosta: En ollut aiemmin tiennyt tuollaisesta lajien kirjosta. Ja upeita kuviakin tuntuu olevan!

    VastaaPoista
  2. Luoja, minä unohdin mainita tuon, montako lajia on!, kiitos muistutuksesta Lumiomena. Niitä on 1200 eri lajia! Minulla pelakuita on paitsi partsilla ja alapatiolla, myös puutarhapöydillä siellä sun täällä. Kaikkia en toki voi talvehdittaa, sillä eivät mahdu mihinkään, mutta osan kyllä.

    VastaaPoista
  3. Ihanan hauskasti Leena kuvaat tuota Pelargonioiden hoitoa. Kyllä siinä miesväeltä kysytään välillä kärsivällisyyttä ja tilan antoa kukkasten keskellä, tuttua.
    Pelargonit ovat minunkin kesäkukkia! Minulla on varma puutarhuri, jolta niitä keväisin haen. Vasta parin vuoden olen opetellut viherpeukalo-asioita ja yrittänyt pitää näitä kukkia talven yli. Osalta olen onnistunutkin. Tyttäreltä jäänyt vinttikammari saa tehdä nyt osa-aikaista viherhuoneen virkaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Rita! Minä ensin luulin, että talvedittaminen ei onnistu, koska kellarissamme ei ikkunaa, kuten oli mammallani, mutta ne viihtyvät ja selviävät pimeässäkin. Vettä annan kerran kuussa vähän ja se on siinä. Mutta otan ne ulos alkaen 5.2., joka on isäni syntymäpäivä eli mulla on siinä muistiapu.

    Tuollainen vintti olisi sitten se toinen vaihtoehto, mutta tässä modernissa talossa sitä ei ole. Ja kukkaikkunatilaa muutenkin hävyttömän huonosti. Kaipaan niin viherhuonetta, mutta takuulla kuolen ennen kuin saan ruuktushuoneen. Siellä olisi seinät, jotka eivät taloa vasten, pelkkää lasia, joten pärjäisivät hyvin talven yli siellä.

    Mulla on nyt niin, että puolet ovat omatalvehdittamia, jotka sitten tietty kukkivat aika myöhään, mutta sitäkin enempi ja pakkasiin ulkona ja jatkavat sittenv eilä sisällä. Loput ostan ja valitsen aian jonkun jännän uuden värin.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ihanalta kirjalta! Olen aina tykännyt pelargonioista ja pihallani niitä on aina ollut.. ja tietenkin meidän ilmastossa kukkivat ympärivuoden. Minulta jäisi hoitamatta noin niinkuin sinä jaksat! :-)

    VastaaPoista
  6. S., nehän menvät teillä ihan hoitamatta. Ne ovat alunperin kuivilta, kuumilta alueilta ja pärjäävät parhaiten ulkona. Meillä on tuo talvehdittaminen ja sitten taas niiden uudelleen istutus ja sitten keväällä totuttelu ulkona olemiseen. Minä aloitna koulutksen jo toukokuussa äitienpäivän tienoilla, mikä on täällä varhaista.

    (Tilasin muuten äsken leffan Sumuisten vuorten gorillat. Palaan aiheeseen ja Amyyn ensi viikolla. Nappasin sulta jo yhden kuvan.)

    VastaaPoista
  7. Sumuisten vuorten gorillat on hyvä... mutta ei ilman kyyneliä voi katsoa..
    Odotan jo innolla mitä teet tänne blogiin gorilloista. :-)

    VastaaPoista
  8. S., älä yliodota;-) Nojaan paljolti sinuun!

    No, ajattelin just, että iten sen pystyn taas katsomaan. Se oli niin surullinen elokuva, ja myös julma.

    VastaaPoista
  9. Hei,
    jaan pelargoni-innostuksen kanssasi. Tälle sivulle jouduinkin hakuyrityksen tuloksena - siis tulos on ettei ainakaan suomenkielisiä pelargoniblogeja taida löytyä. Pitänee itse aloittaa sellainen... Siihen asti hyvää jatkoa puutarha-asioiden parissa.

    VastaaPoista
  10. Hei Annamari,

    uskon ettei ole pelkästään pergoniblogeja, mutta senkin edestä on puutarhablogeja. Minulla on kirjablogi sekä päälle kaikkea muuta. Itselläni on iso puutarha, joka on esitetly useissa lehdissä ja televisiossa, joten suvella pukkaa puutarhaa. Tosin luen silloinkin - paljon.

    Ammattilaisen puutarhablogi, joka löytyy seuraamistani blogeista on Sariw. Löydät oikean linkin siis minun blogilistaltani ja sieltä löytyy hyvin myös asiaa pelargoneista.

    Perusta vain pelargoniblogi, mutta ota mukaan edes joulun kukat lisäksi.

    Kohta nostankin omat maatiaiseni ulos kellarista...teen sen aina 5.2., joka on isäni syntymäpäivä.

    Minulta on tulossa aika paljon puutarhakirjoja...taas.

    VastaaPoista
  11. Minulla on kaksi upean vihreää eng.pelargoniaa asuinhuoneessa.
    En vaan ole ymmärtänyt leikata niitä elokuussa, kuten jossain neuvottiin. Pärjäisivätköhän ne talven ikkunalaudalla ja aloittaisivat kukinnan kesällä. Onko jollain vinkkejä?
    Minulla on kyllä viileähuone ilman ikkunaa, mutta onkohan nyt liian myöhäistä siirtää niitää sinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, tästä löytyy varmaan niin monta mieltä kuin on kasvattajaa...Mammallani pelargonit olivat ympäri vuoden viileällä kuistilla ja äitini mukaan niitä ei leikattu alas vaan kuivat rapsittiin käsin pois. Minä itse olen vihdoinkin saanyt pelargonit talvehtimaan kellarissa ja siis leikkaan ne keväällä alas. Otan ulos kellarista jo 5.2. joka oli isäni syntymäpäivä. Ne saavat ensin lasehtia takkahuoneen apukeittiön pöydällä, ja sitten leikkaan matalaksi ja istutan uuteen multaan. Yksi oli niin suuri, että laitoin sen keväällä kahteen osaan. Se oli kuin puu.

      En tunne erikoislajikkeita, ihailen vain niitä kaukaa. Tämä kirja ei ole enää minulla, sillä se meni arvonnassani muualle. Koita googlettaa tuo englantilainen pelargonia, ehkä saat neuvon sieltä.

      Minulla ei ole ikkunaa kellarissa, joten pidän siellä valoa muutaman tunnin päivässä. Sanomattakin selvää, että siellä on energian säästölamppu. Kukkani kukkivat ulkona vielä pari viikkoa sitten! Nämä itse talvehditut kukkivat minulla myöhään, mutta sitten eivät malta mitenkään lopettaa eli ovat vielä sisällä kukassa. Parin viikon sisällä kellariin.

      Jos minä olisin sinä, niin pitäisin kaunottareni ikkunalla läpi talven. Minulla ei ole kunnon ikkunalautoja ja ruukkuni ovat jo niin suuret, ettei niitä edes yksi ihminen kunnolla kanna.

      Lykkyä tykö!

      Poista
  12. Meillä näyttää olevan yhteinen intohimo :)
    Ennen inhosin näitä kauniita kukkia, hajun takia; olen hajuyliherkkä ja sain kammon lapsena kiipeillesäni mummolan pelargoniaikkunalla.
    3 vuotta sitten ajauduin ostamaan kesäksi muutaman pelargonian ja olin myyty! Nyt minulla on ollut vain itse siemenestä kasvatettuja, mutta eilen ostin pistokkaita.
    Ihastuin myös englantilaiseen pelargoniaan, mutta en raskinut ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serentis, vakavasti alkaa siltä näyttää:)

      Niin minäkin!

      Niitä on nyt vaikka missä värissä ja kaikkia erikoislajikkeitakin, kuten ruusunmuotisia kukkia tai tulppaanipelakuuta etc. Oi, olen laiska siemenstä kasvattaja, vain perisiljat, krassit yms. helpot siemenestä. Olen nyt saanut pelakuuni talvehtiman kellarissa, mutta ostan lisäksi joka vuosi muutaman jännittävän uuden värin.

      Jotkut niistä ovat tosi tyyriitä ja sitten sitä miettii, että jos sen kanssa ei pärjääkään.

      Poista