tiistai 4. toukokuuta 2010

L.ONERVA - LIEKKISYDÄN

Äitienpäivälahjaksi runoista ja elämän tummasta kudelmasta kiinnostuneelle äidille!

Hannu Mäkelän L. Onerva Liekkisydän (Tammi 2010)
esittelee meille runoilija Hilja Onerva Lehtisen, jonka useimmat tuntevat hänen elämänsä miesten, etenkin runoilija Eino Leinon sekä säveltäjä Leevi Madetojan kautta. Teoksessa on Onervan runoja kuudenkymmenen vuoden ajalta ja kokoelma on täten kattavin. Myönnän heti, että olen runojen harrastaja, joka en ole koskaan lukenut tätä teosta ennen yhtäkään Onervan runoa. Hannu Mäkelä toteaakin, että L. Onerva oli paljon enemmän kuin muusa, hieno runoilija, joka yhä odottaa löytymistään.

Teoksen alussa Hannu Mäkelä esittelee runoilijan tyylillä ja tunteella otsikon L. Onerva: Liekkisydän ja elämän muukalainen alla. Harvoin saa lukea niin järkyttävää elämänkohtaloa kuin oli runoilija Onervan. Hän kirjoitti yli satatuhatta runoa ja jokaiseen hän musteella taltioi elämänsä menetysten virran, joka alkoi jo silloin kun hänen äitinsä ’kuoli’, Hiljan ollessa vasta seitsenvuotias. Todellisuudessa Serafiina suljettiin mielisairaalaan ja isä Johan Lehtinen ilmoitti äidin kuolleen. Kohta Hilja menettää myös isoäitinsä ja sitten isänsä ja päätyy vieraiden huomaan, kunnes aikuisena yllättäen joutuu ’kuolleista heränneen’ äitinsä holhoojaksi. Nämä tapahtumat laukaisivat Onervassa kehityskaaren, jossa hänestä tuli ikiorpo ja elämän muukalainen, jonka ainoat pitkospuut olivat runot.

Valo kaunehin on, kun tummin on varjo,
kun yöhyt päivälle taustan tarjoo,
maa taittavi taivahan tarhan.
Elo ihanin on, kun pohja on mustin,
tie riemujen täplätty tuhansin tuskin.

L. Onervan menetysten sarja jatkuu, vaikka me kaukaa näemmekin siinä outoa hohtoa, mutta me katsommekin kaukaa ja ihailemme järkeä vailla Eino Leinoa. Sillä vaikka mitä sanotaan, niin Eino Leino oli Onervan elämän suuri rakkaus, Einolle hän kirjoitti runonsa, Einolle hän paloi, Einon takia hän jaksoi elää. Kaikesta huolimatta Onerva avioitui ensin Väinö Strengin kanssa, josta avioliitosta sitten lähti 1908 Leinon palvonnan ja rakkauden kohteeksi. Vaan lukki kutoo seittejään ja niinpä alkoi triangelidraama, jossa mukana Onerva, Leino ja Madetoja. L. Onerva irrottautui Leinosta vasta 1913, mutta solmi avioliiton Madetojan kanssa vasta 1918. Yhteys Leinoon kuitenkin säilyy ja ilmiselvästi Onerva murtui rakkaudesta Leinoon vuosi vuodelta…


Laupias Klotho,
liekeistä huokaan
yöhön ja jäähän.
Nosta jo polttava
elämän seppel
toisten päähän!


Onervan menetysten sarja vain jatkuu, sillä hän ei saa koskaan lasta. Onervan syvin osa on orpous. Mutta orpoja olivat myös Leino ja Madetoja ja miten sen sanookaan Hannu Mäkelä: ”Sekä Leino että Madetoja olivat orpoja Onervan lailla ja orpo on itsekäs, jos jotakin. Kaksi orpoa ymmärtää alkuun hyvinkin toisiaan, ja sielujen nopea ja suuri yhteys voi syntyä, mutta arjessa orpous ei enää samalla tavoin yhdistä, vaan alkaa pikemminkin erottaa. Näin ainakin jos Onervaa ja hänen rakastettujaan ajattelee.”

Voisi ajatella, että Leinon kuolema toi helpotusta pariskunta Madetojan elämään, vaan toisin kävi. Madetojat alkoholisoituivat ja lopulta talvisota ja toinen maailmansota suisti pariskunnan täysin raiteiltaan. Säveltäjäprofessoria hoidettiin alkoholistiparantolassa, jonka nimi oli Huvitus, mutta L.Onervaa miehensä tahdosta mielisairaaloissa! Niistä hän ei ilman miehensä lupaa voinut poistua. Ellei Madetoja olisi kuollut, olisi Onervan kohtalo ollut ikuinen suljettu sairaala kuolemaansa asti.

En rauhaa saa.
Mua vetää veren pakeneva luode
halk’ elämän,
niin turha kuin on yössä ajo tuulen
maailmaa kiertävän.
Jo katsoi kaiken, pyytää enemmän….


Onervan elämä oli suuri tragedia ja sen tragedian hän kutoi runojen seitiksi, joihin minä olen nyt tarttunut kiinni kuin hyönteinen.... Onervan runot eivät aukea yhtä helposti kuin monen muun runoilijamme, sillä niissä soi outo musiikki…intohimoa ja Klothon kosketusta…Silti, esimerkiksi Sielujen sota syttyi minussa heti ja tajusin: Tässä on nainen, jolle Leino omisti huikeimman runonsa! Ei ollut vailla hohtoa L. Onervan elämä, eikä syyttä syttynyt upea Leino rakastetulleen, sillä runosoittoon, rakkauden kauneimpaan kieleen pystyi myös intohimoinen Onerva:

Kuu kattojen harjoilla kimmeltää.
Yön hermot on seittiä lukin.
Himon pantteri nälkähän havahtuu
ja hiipii silkkisin sukin…

Oi!, kuka, kuka, tämän surun ja intohimon soiton säveltää paremmin! L.Onerva kirjoitti sieluuni tulisella hiilellä...Olen tatuoitu yön tummalla.

13 kommenttia:

  1. Miten traaginen ja toisaalta äärettömän mielenkiintoinen elämä Onervalla oli!

    VastaaPoista
  2. Jael, olen huomannut, että usein kiinostavimpia ovat suurten tragedioiden ihmiset. Heidän tuotannostaan ei puutu sitä tummaa soittoa ja särmää, joka tekee taiteestaan uniikin.

    VastaaPoista
  3. Oi harmi, kerkisin jo ostaa äidilleni ja itselleni päivän kunniaksi kirjat...Tää ois ollu äidilleni just sopiva...No, ens vuonna..

    VastaaPoista
  4. Hanne, aion esitellä toki muitakin. Kirjoja voi ostaa myös etukäteen, vaikka jouluksi.

    VastaaPoista
  5. Sinun kylllä kannattaa ehdottomasti käydä Ateneumissa Onerva ja kaupungin naiset- näyttelyssä, kun pääset.

    VastaaPoista
  6. Tuure, minähän en nykyään pääse 20 kilometriä pidemmälle ja tiedät kyllä sen ja syyn. Olisin niin kovasti halunnut nähdä sen näytelmän, jonka sinä viimeksi näit...

    Mahdatkohan tajuta, miten Onervan sielu on kolahtanut minuun...En edes melkein uskalla lukea kaikkia hänen runojaan...hän pelottaa...ja houkuttaa. Vala ja Södergran ovat niinku mua ja sitten tulee näin 'tumma' nainen...kärsinyt...rakastanut...sielujemme runoilijan, Eino Leinon nainen. Hän on epätasainen. Myönnän. Mutta ylärekisterissä hän soi kaikkia korkeammalle.

    VastaaPoista
  7. Hienoa että olet löytänyt näin suuren runoilijan! Minä pidän hänen runostaan Suru ja ilo:

    No, en löytänyt sitä mistään netistä, kaivan sen runon sulle kun pääsen sen runokirjan äärelle, missä se on.

    Nalle ja Moppe- etsiskelyt kumisevat tyhjää!

    VastaaPoista
  8. Suru ja ilo? Mistä semmoisen runon löysit? Kävin kaikki Liekkisydämen runot läpi, enkä sitä löytänyt.

    No, ole hyvä ja kaiva.

    Tuure, ei mitään hätää. Jos tulee vastaan niin sitten...

    VastaaPoista
  9. Se oli semmonen 90-luvun kokoelma, ystäväni kirjahyllystä.

    VastaaPoista
  10. tätäkö sinä mietit, että miksi en ole tähän kommentoinut? Leino ja hänen naisensa.... Pidän kovasti myös Onervasta, en tosin ole pitkään aikaan lukenut häntä. Tämä elämänkerta kiinnostaa ehdottomasti - Mäkelähän on tehnyt myös hienon (tosin fiktiivisen) elämänkerran leinosta itsestään "Mestari", joka sai Finlandia palkinnon 1995 - sitä en löytänyt haulla blogistasi, vaikka täällä tuntuukin olevan kaikki kirjat :)

    Jos keksit salasanan fb:hen niin voidaan alkaa kavereiksi, eiks.

    VastaaPoista
  11. Anni, hyvä huomio, tuo Mestari. Leino on minulle Jumalasta seuraava! Yritän kesällä saada sen kirjastosta ja lukea rentona puutarhassa...

    Ei kun yksi toinen teos. Muistan sinun kirjoittaneen blogissasi, että olet Suurten Tarinoiden ystävä ellei se sitten ollutkin Lumiomena. En kerro vielä, sillä uusin sen tänään. Omistan sen sinulle ja ...Se on ouduin arvosteluni, ei arvostelu ollenkaan, sillä tein sen HETI luettunai kirjan, joka vei minulta paljon viileää järkeä...olisi pitänyt nukkua yön yli, kuten yleensä teen, mutta en voinut. En ole halunnut sitä korjata, sillä minut tuntevat näkevät, mitä siinä koin. Se tulee tänään uusintana. Olen lukenut taas yömyöhään ja en tiedä, saanko uutta kirjaa äitenpäiväksi...Olen paineessa.

    VastaaPoista
  12. Anni, siis Kirjallisessa Elämystusinassani oli yksi kirja, jonka olisi pitänyt havahduttaa sinut - minun mielestäni. Se on nyt laitettu uudestaan - sinulle.

    VastaaPoista