torstai 27. elokuuta 2009

KIRJAN KANSA

Omistan tämän kirjaelämyksen Jaelille Tel Aviviin
toivossa päästä kerran Jerusalem- kierrokselle hänen kanssaan kuin
myös toivossa saada nauttia hänen keittiönsä hunajan ja appelsiinin tuoksusta.



Prologi

Hanna, Sarajevo, 1996

Käänsin pergamenttisivua ja huomasin yhtäkkiä tuijottavani kuvaa, joka oli aiheuttanut enemmän akateemista spekulointia kuin kaikki muut yhteensä. Se oli kohtaus kotielämästä. Juutalainen perhe – vaatetuksesta päätellen espanjalainen – istuu pesah-aterialla. Näemme rituaaliset ruuat, matsa-leivän muistona happamattomasta leivästä, jota heprealaiset leipoivat kiireessä Egyptistä pakenemisen aattona, lampaan reisiluun muistona juutalaisten verestä ovenpielissä, joka oli saanut Herran kulkemaan juutalaisten kotien ovien ohi. Isä on puoliksi pitkällään, kuten asiaan kuuluu, osoittaakseen olevansa vapaa mies eikä orja, ja maistaa viiniä kultapikarista samalla kun hänen pieni poikansa kohottaa kuppia hänen vieressään. Äiti istuu tyynenä hienossa puvussaan ja sen ajan jalokivin koristellussa päähineessä. Luultavasti kohtaus on muotokuva perheestä, joka haggadan tilasi. Mutta pöydässä on toinenkin, tummaihoinen nainen, joka on pukeutunut sahraminkeltaiseen kaapuun ja pitää kädessään matsa-leipää. Afrikkalaisnainen oli palvelijaksi liian hienosti pukeutunut ja osallistuu täysivaltaisena juutalaiseen uskonnolliseen tapahtumaan, joten hänen henkilöllisyytensä oli askarruttanut kirjan tutkijoita yli sata vuotta.



”Leshem ketivah haggadah shel Pesach”
Ha Lachma an’ya…Tämä on kurjuuden leipää…


Geraldine Brooksin kirja Kirjan kansa (People of the Book, Tammi, 2009) on monikerroksinen teos, joka kulkee eri aikajaksoissa ja eri maissa selvittäen juutalaisten haggadan arvoitusta. Kirja on hyvin hieno ja hyvin vanha. Erityiseksi sen tekee miniatyyrimäinen, upea kuvitus, joka oli juutalaisille kirjoille täysin vierasta, sillä juutalainen uskonto puhtaimmillaan kielsi kuvien teon. Erikoiseksi kirjan tekee myös sen selviytyminen Espanjan Sevillasta 1480 luvulta näihin päiviin ja Sarajevoon. Prologin perhe on sefardi-juutalaisia istumassa pesah-aterialla, mutta kuten tiedämme sefardi-juutalaiset joutuivat myös pogromien uhriksi ja heidän kohtalonsa oli usein katolisen kirkon inkvisitio. Tai onnistunut pako. Usein edes kääntymys ei riittänyt vallassa olijoille, joten lähtö oli juutalaisten ainoa todellisuus. Omaisuuden mukana vienti oli kielletty ja mukaan otettiin siten vain tärkein: perhe ja pyhät kirjat. Juutalaiset ovat kirjan kansaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kirjojen konservointiin erikoistunut Hanna Heath saa kutsun saapua sodan runtelemaan Sarajevoon kartoittamaan ikivanhan juutalaisen kirjoituskokoelman, haggadan, kuntoa. Intohimoisena tiedenaisena Hanna putoaa tutkimuksensa lumoihin täysin ja alkaa jäljittää 1400 –luvun pesah-aterialla istuvaa perhettä. Hänellä on kirjasta löytyneet todistusaineistot: kosher-viini, veri, suolakiteet, rasvatahra ja perhosen siipi. Näiden avulla kuljemme haggadan mukana eri vuosisadoille kohdaten niin loistoa kuin kurjuutta, niin intohimoa kuin syvää kylmyyttä. Saamme tuta inkvisition kivut, mutta myös sen uskomattoman voiman, jolla juutalainen kansa kuljettaa kirjaansa syvän uskonsa ja myös erään naisen nerokkuuden avulla. Saamme myös kohdata ihmeen, jossa uskonto ei merkitse enää kirjan suojelijaa, vaan hän on kuka tahansa meistä: muslimi, kristitty, juutalainen, portto, aikuinen, lapsi, rikas, köyhä…Ilman pienintäkään vaikeutta liikumme takaumasta toiseen, sillä kun olemme selvittäneet sulat ja ruusun Wienissä 1894, käyneet taas Sarajevossa ja myös Bostonissa, olemmekin jo löytämässä viinitahrojen salaisuutta Venetsiassa 1609.

Myönnän, jäin Venetsiaan! Introibo ad altare Dei. Venetsiassa kärsin eniten, mutta ihmismielen syvin kiinnostaa minua kuin Venetsian kuuluisat rotat, kuppa tai haiseva vesi. Minä olin mukana Venetsian naamiaisyössä ja aitiopaikalta näin, mitä aiheuttaa ahneus ja pahuus, mutta näin myös mikä näkymätön käsi sai Vistorinin kirjoittamaan haggadaan inkvisition polttoroviolta pelastavat sanat: Gio. Domenico Vistorini. Minä olin ohut venetsialainen lasi joka säryin Vistorinin kädessä ja haggadalle putoava veripisara, mutta: Gio. Domenico Vistorini!

No, on siis aika kertoa, minkä olette jo huomanneetkin: Kirjan kansa on hengästyttävä seikkailu-, rakkaus- ja historiankertomus. Tämä kirja vei minua, salpasi henkeni niin tuskasta kuin intohimosta. Brooks on onnistunut täydellisesti unohtumattomassa juonen kuljetuksessa. Kertaakaan hän ei salli sinun unohtaa, missä mennään, kuka on kukin tai kuinka tärkeää on selvittää myös ruusun salaisuus. Harva, liian harva, onnistuu viemään näin monikerroksista kirjaa säilyttäen sen eheyden. Kyyneleet saavat vuotaa ja tuska saa karstoittaa ihosi ja mies saa lipoa sinua kuin kissa, mutta kirjailijan on pidettävä lukija otteessaan! Brooks pakotti minut myös pois Venetsiasta, sillä hän sanoi, että tarinan on saatava epilogi. Silmistäni tihkuu suru; vuotavat vesileilit, mutta minun on palattava Sevillaan eräälle pesah-aterialle. Sitä ennen tunnustan: toisen kerran elämässäni polvistun nyt kirjan edessä ja teen sen mitä suurinta intohimoa tuntien, sillä niin kauan kuin kirjoitetaan tällaisia kirjoja, kannattaa elää.

Epilogi

Valkoinen karva, Sevilla 1480



Sitten mieleeni juolahti lisätä oma itseni juhlaväen joukkoon. Olen tehnyt itselleni sahraminkeltaisen kaftaanin, koska se on yhä vain suosikkivärini, ja niin tehdessäni olenkin käyttänyt sahramin tyystin loppuun. Olen tyytyväinen kuvaan, tyytyväisempi kuin mihinkään muuhun tekemääni. Tuntui hyvältä allekirjoittaa se omalla nimelläni, jonka tohtori on palauttanut minulle. Käytin siihen viimeisen hienoista siveltimistäni, viimeisen niistä, joissa oli vain yksi karva.

14 kommenttia:

  1. Minullapa on suomenkielinen Haggada! Kerran vierailimme Helsingin synagoogassa ja se oli juuri ilmestynyt ja antoivat lahjaksi. Siina on aina sivu hepreaa ja sivu suomea vierekkain.

    VastaaPoista
  2. Anu, onko haggada siis mikä tahansa pyhä kirja vai nimenomaan pesahiin liittyvä? Siitä en saanut selvyyttä...ehkä tuo muu tarina vei vähän lujaa...

    Onko sinun haggadassa kuvia?

    Lue tämä kirja! Minulta meni ihan taju. Aloitin viikonlopunkin tänään;-), mikä tarkoittaa,e ttä teen nyt kaikkea muuta kuin kosken kirjoihin. Hyvin vahvan kirjan jälkeen on heikkoa tarttua seuraavaan.

    Onhan Suomessa ollut ja kai on, omat juutalaiset seurakuntansa ainakin Turussa ja Helsingissä.

    VastaaPoista
  3. Oi kiitos kun omistit tämän
    minulle:-)Olen aivan otettu.
    Haggadahit voivat olla hyvinkin koristeltuja ja kauniita. Minulla on pari sellaista,aika yksinkertaista tosin,mutta kauniiden kuvitusten kanssa.Ne liittyvät nimenomaan tuohon pesahiin,eli juutalaiseen pääsiäiseen. Silloin luetaan koko kirja läpi.
    Heräsi kauhea kiinnostus tuota kirjaa kohti.Muistin,että näin tuon eksä 1 luona,ja hänen tyttäystävänsä sitä luki,englanniksi. Soitinkin heti tämän sun juttusi jälkeen,ja kysyin voinko lainata kirjaa.Philippa sanoi,että hän sitten lainaa,kun ehtii. Hän muuten on filmialalla,ja tämä kirja kovasti kiinnostaa häntä myös siinä mielessä.....

    VastaaPoista
  4. Eipä kestä, minä vokottelen sinua tulevaisuutta varten;-)

    Kiitos kaikesta infosta, jota nytkin saan ja myös aikaisemin siellä Anun blogissa.

    Naurattaa tuo sun eksä 1, hän sentään sai kakun sinulta...eksä 2 lie jossain...ei tarvitse kertoa. Minä olen nimennyt, sinä numeroit;-) Täysin painokelvotonta, miksi kutsun eksä ykköstä...

    Arvasin/tiedän, että tämä filmataan. Pystyn tämän katsomaan, sillä tässä kaikkea hienoa ja ihan kuin iso mytologia, mutta yhdessä kohdin suljen silmäni. Outoa, että jäin Venetsiaan...Kiínnostavaa kuulla, mitä sinä olet sitten kirjasta mieltä, kun olet sen lukenut.

    VastaaPoista
  5. Jael, kirjoitat haggadahit? Olenko taivuttanut väärin?

    VastaaPoista
  6. Pitääkö siis kirjoittaa: ...haggadahille putoava veripisara?

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen kirja. Pitää joskus lukea!

    VastaaPoista
  8. Tuure, teeppä se. Tämä on vasta toinen polvistuminen kirjan edessä. Ensimmäinen oli Richard Powersin Laulut joita lauloimme, joka on maailman loistavin rasismin, kaiken rasismin vastainen teos!

    VastaaPoista
  9. Kävin kysymässä tuota Powersia koulun kirjastossa, mutta oli juuri lainassa...

    VastaaPoista
  10. Kaikki aikanaan, olet toivottavasti jonossa.

    VastaaPoista
  11. Taitaa itse asiassa olla oikein se sinun käyttämäsi haggadat.Minun virheeni.....Jeps,eksä ykkönen on edelleenkin perheenjäsen, olemme tunteneet nuoresta saakka,eksä 2 jäi Venezualaan.....

    VastaaPoista
  12. Tämä on kyllä luettava ja voi tuota sun kerrontaa..Se vie mukanaan.

    VastaaPoista
  13. Anne, tämä kuúluu sarjaan MUST! No, minä vain elin sen niin vahvasti...sen jutun nimi on vapaapudotus ja/tai flow ja sitten vain päästetään irti...

    VastaaPoista