perjantai 21. elokuuta 2009

MY SISTER MERJA, THE BEAR AND AN APPLE


15 kommenttia:

  1. Siis nämä karhukuvat ovat ihan uskomattomia! Onko kyseessä sama karhu? Ja onko se ihan kesy?

    VastaaPoista
  2. No, nyt nimenomaan kysyin siskoltani, että onko sama karhu ja sattuu olemaan, mutta ei kesy. Kuvat ovat osoitus siitä, että karhu ei ole ihmissyöjä, kunhan sitä ei ole häiritty/uhkailtu/peloteltu etc. Tämä on yksi uroskarhu, josta Merja pitää erityisesti..., mutta mistään kesykarhusta ei ole kysymys.

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva siskostasi ja karhusta taas.Onko tuo karhu siis ihan joku luonnossa elävä karhu?

    VastaaPoista
  4. Sekä että. Sisareni ei ota koskaan minua mukaansa, kun hän lähtee valokuvaajamiehensä kanssa rakkaita karhujaan tapaamaan. Tämä on hänen Ihana Karhusalaisuutensa...ja tämän vuoden parasta kuvaa pantataan minulta kuin kruunun jalokiviä;-)

    VastaaPoista
  5. Kuva ei sinänsä osoita yhtikäs mitään, lehdissä ja telkussa silloin tällöin näkee pahasti haavoittuneita marjan poimijoita.

    VastaaPoista
  6. Tähän en ota kantaa, mutta ehkäpä sisareni tekee sen puolestani. Merja, vastaatko Hannelelle!

    VastaaPoista
  7. Et ota kantaa? Olet jo.

    Kaupunkilaisen kiva katsella tuollaisia kuvia, mutta me ihan oikeesti juostaan metsissä, telttaillaan. En toivo että poikani Umeåssa tapaa karhun..

    Muita villejä eläimiä hän kyllä usein näkee, hirviäkin (täälläkin), mutta ei suositella lähelle menoa.

    VastaaPoista
  8. Tarkoitan, että on opittava olemaan oikealla tavalla oikeassa paikassa. Kaupungissa varotaan autoja ja metsässä varotaan karhuja.

    VastaaPoista
  9. Mä en mitenkään uskaltaisi! Huhhuh. Isot haukkuvat koirat jotka vähänkin näyttävät äkämystyneiltä ovat jo kamalan pelottavia.

    VastaaPoista
  10. Minusta tuntuu, että isot koirat ovat jopa vaarallisempia kuin karhut. Se johtuu tietenkin ihmisestä, joka ei osaa kouluttaa/hallita koiraansa.
    Iso schäfer vahingoitti vasta siskoni villakoiraa. Seitsemän tikkiä piti laittaa jalkaan. Onneksi juoksi karkuun, sillä muutenhan se olisi tarrannut suoraan pienen kurkkuun.

    VastaaPoista
  11. Hannelelle: mitä kuvan pitäisi sinulle osoittaa? Sitä että tämä ystäväni on isompi kuin sinun ne sammakkosi....
    Kuvassa on kaksi onnellista; karhuystäväni, joka rakastaa omenia ja minä joka rakastan tätä karhua.
    Ja vielä faktaa: kyllä on todella harvinaista, että karhua pääsee lähelle ja vielä harvinaisempaa on, että karhu on haavoittanut ihmistä.
    Karhun hajuaisti on niin hyvä, että kiertää sinut kaukaa. On todellakin huomattavasti suurempi mahdollisuus saada koiran purema
    kuin karhun purema. Ja jos koira puree ihmistä, se johtuu siitä, että sitä on kohdeltu huonosti eli sekään ei ole koiran vika.
    Niin ja minä en ole kaupunkilainen ja kävelen hyvin paljon koirani kanssa metsässä. Eli tässä Hannelelle vastaus, en todellakaan halua osoittaa mitään, minun ei tarvitse - olen sinut ystävieni, luonnon ja tietysti itseni kanssa.

    VastaaPoista
  12. Ei tartte näytellä mitään kuvia. Tuo erikoinen tilanne josta voi iloita, mutta ei mitenkään yleinen tilanne.. Ruotsissa tapahtunut muutama onnettomuus metsässä.

    Koirien puremat nykyään hyvinkin yleisiä, kun monet eivät jaksa/välitä kasvattaa, Monelle Pitbull ja muita, ettei kadutkaan enää turvallisia. Tuokin maailma muuttumassa.

    VastaaPoista
  13. Ihana kuva ja tunnelma! Siteeraan vapaasti Hotakaisen uutta kirjaa edellisten kommenttien jatkoksi: " Unohda pelkosi ja ennakkoasenteesi, kulje maailmassa ja häikäisty!" Suloista syksyn jatkoa kaikille ja häikäistykää elämästä!

    VastaaPoista
  14. Hei Anonyymi, kiitos, että muistutit: Aion ostaa tuon Hotakaisen kirjan. Ja sittaattisi oli upeasti valittu, taidanpa lainata sitä tänään.

    VastaaPoista
  15. Ihanaa, että Hotakainen kirjoittaa noin.
    Luulen, että hän itse on opetellut häikäistymisen taitoa koko elämänsä - ja nyt aikuisena hiffannut, mistä sen osaaminen on kiinni!
    Hän on ollut todella kuivakiskoinen haastatteluissaan ennen tänä vuonna julkaistuja. Onko kukaan muu huomannut?

    Kirjoittaa hän on aina osannut!
    En ole kai koskaan hykerrellyt niin paljon kuin lukiessani Juoksuhaudantien herran sukeltamista rakkauden saloihin!! Kirjan alku antoi muutenkin odottaa vielä parempaa. Loppu ei enää jaksanut sykähdyttää.

    VastaaPoista