torstai 6. elokuuta 2009

HURMION TYTTÄRET


Katri Vala: ”Mitä on tämä sanoihin ja toisten runoihin ja romaaneihin vihkiytyminen, saman suuren yhteisen virran tunnustaminen ja tajuaminen? Kirousta vai siunausta?”

Ja minä vastaan taakse vuosikymmenten: Kati, se on taivas ja helvetti! Ja se on sitä etenkin nyt, kun olen kaksi vuorokautta elänyt runoilijoiden Katri Vala ja Elina Vaara ’ihon alla’. Olen tanssinut kiihottavaa shimmyä, polttanut Klubi 7:ää, katsonut Yrjö Jylhää syvälle tummiin silmiin, Olavi Paavolaisen kanssa olen kylpenyt alasti puutarhalammessa, olen kirjoittanut ’tulessa’, olen matkustanut Pariisiin kokemaan atmosfääriä, olen itämaisesti pukeutuneena tanssinut suitsukkeiden innoittamana haaremitanssia, olen pettänyt Tähtikeinun kirjoittajaa, olen kieltolaista viis nauttinut hurmaavaa madeiraa ja liian monta punssia, olen kirjoittanut ja saanut rakkauskirjeitä, olen kadehtinut ja ollut kadehdittu, sillä olen ollut sekä Kati (Katri Vala) kuin myös Keke (Elina Vaara), mutta ennen kaikkea olen saanut olla mukana Tulenkantajissa, suudella Waltarin kanssa ja elää ’20 –luku, jolle olisin kuulunut – oikeasti.

Ja kaikki tämä syy on Sadun! Tämä ihana nainen, Satu Koskimies on tehnyt minulle, teille, runon viemille, kirjan Hurmion tyttäret (Tammi, 2009), jonka jälkeen hukkuu hurmioon ja minulle tämä vain syventää runon virtaa, sillä nyt täytyy löytää lisää suomalaisten runoilijoiden koottuja runoja…

Tehän muistatte, että aloin jokin aika sitten esitellä teille Katri Valan runoja ja sitten tein esittelyn myös Katrista itsestään. Tämä oli kuin kohtalon sormi, kun Hurmion tyttäret saapuivat luokseni. Kirja alkaa tyttöjen kiihkeästä nuoruudesta, joka on fantasiaa täynnä. Tällöin he ovat vielä Karin (Kati) ja Kerttu (Keke). Heti ensi sivuilta tajusin, että myös Satu Koskimies on ollut siellä, siinä nuoruuden ihmemaassa, jossa luettiin Välskärin kertomuksia ja sitten tehtiin näyttämöverhot vanhoista lakanoista ja näyteltiin Välskäri. Siellä olin minäkin, mutta rooliani en enää muista. Satu ehkä muistaa omansa…Me kirjoitimme päiväkirjaa, kuviteltiin henkilöitä, aloitettiin ruutuviholle monet romaanit, mutta ennen kaikkea me olimme päättäneet: meistä tulee kirjailijoita. Kun Elina Vaara (Keke) kirjoitti ylioppilaaksi, hänellä kävi tuuri, sillä aiheena oli runous! Sama tapahtui minulle! Ja molemmat saimme tietysti laudaturit…., miten mahtoi olla Sadun laita?

Satu Koskimies on kirjoittanut vahvan, eletyn tuntuisen romaanin runoilijoista Elina Vaara ja Katri Vala. Hän käytti metodia, jonka olen kohdannut ja josta olen erityisesti pitänyt Bo Carpelanin Axelissa ja Ernst Brunnerin Edithissä, eli kuvitellut tositietojen pohjalle maailman, joka on ollut mahdollista tapahtua. Hän on ollut siellä, sillä kuulen aivan selvästi minulle tutumman Katin äänen kautta koko kirjan! Satu itse kertoo:

”Tulenkantajien hurmioitunut aika, 1920-luku, innosti minua eläytymään hetkiin, tapahtumiin ja tunteisiin, joiden tiedän tai kuvittelen olevan ajan runouden kasvumaata. Kuuntelin Katrin ja Elinan ajatusääntä, kyselin, mistä lähteistä runo syntyi ja puhkesi kukkaan, ja minkälaista tuolloin oli olla runoilija – etenkin jos hän oli nainen. Kuvittelin kuulevani, mitä he vastasivat. Heidän ajatuspuheensa avasi uusia ovia runoilijattarien salakamareihin.”

Kirjaa eläessä kuulin kolmannenkin äänen ja se oli Satu Koskimiehen ääni. Mikä eläytymiskyky! Tätä ei synny ilman kirjoittajan omaa paloa ja hurmiota! Pidin kirjassa kaikesta, mutta tällaisetkin lauseet jäivät mieleeni: ”Hulluus antoi meille viisuminsa. Meitä ei pidätetty yhdelläkään raja-asemalla.” Ja: Onhan meillä runoilijan rohkeutemme. Mainio kultainen kulkulupa, kun tarkemmin mietin.”

Kirjan kansi ja painoasu tukevat menneen maailman henkeä. Kansi on Laura Lyytisen onnistunut työ kahdesta runoille elävästä naisesta, joilla oli paljon yhteistä, mutta myös erottavaa. Romaanin lukuihin jaottelu tapahtuu vuosilukuina, mutta aina mukana on myös naisrunoilijoidemme kulloisetkin nimet ja mikä tärkeintä, aina myös aikakauden hurmio, kuten vaikkapa alkaa 1924 ja nuorten taiteilijattariemme nimet ovat nyt Kati ja Keke, niin tunnelmiin vie: ” Voi häntä, jolle nykyisyys ei riitä! Hän vaatii myöskin ajan mennehen ja poimii niin kuin polttoyrtit siitä jok’ ainoon lemmittynsä askelen.”
Kirja on myös runsastarjoinen aikalaiskuvaus leninkien drapeerauksia myöten.

Satu jatkaa: ”Katri Vala ja Elina Vaara kasvoivat lyyrikoiksi elämäniloiseksikin mainitun 20-luvun aikana. Kun 30-luku alkoi, Elina solmi jo toisen neljästä avioliitostaan, Katri ensimmäisen, ja ainoansa. Hurmion täyttämät unelmavuodet olivat ohitse. Edessä odottivat vielä aavistamattomina niin henkilökohtaisen elämän kuin Suomen ja Euroopan kohtalonvaiheet. Tulivat toiset ajat. Tuli talouslama. Tulivat sodat.

Mutta jäljelle jäivät runot.”

Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret on täydellinen kirja!

Ah!, nyt minun tuli niin outo olo ja tunnen, että onkin yö ja koristetupakka avaa kannaksella valkoisen teriönsä levittäen päihdyttävää tuoksuaan…laskeudun lammen veteen ja annan miljoonien tähtien suudella kuumaa alastomuuttani…olen hurmiossa.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Aili ja Luru.

14 kommenttia:

  1. Ebba Witt-Brattströmin Ediths jag on parempi kuin tuo Ernst Brunnerin kirja, ehkä löydät kirjastosta.

    VastaaPoista
  2. Vain yksi kysymys: milloin ilmestyy!?

    VastaaPoista
  3. Juu, muistan, että et pidä Brennerin, mutta sen kirjan rohkeus vei minua. Ei yhtään loukannut MINUN MIELESTÄNI rakkainta runoilijaani Edithiä. Minulla on monta elämänkertaa Edithistä.

    VastaaPoista
  4. Tuure, ilmestymisajaksi minulla on tiedossa SYYSKUU. Tämä vie kyllä sinuakin, sillä mukana runollisia miehiä, KUULUISIA, runollisia miehiä.

    VastaaPoista
  5. Ok! kuten Paavolainen ja Waltari, luulisin.

    VastaaPoista
  6. Oi!, riemastuttavan originellin Paavolaisen kanssa kylven hänen lammessaan kannaksella ja vain kuunliljat näkevät uskalluksemme. Waltarin olisin vikitellyt kuten Nefernefernefer Sinuhen..., mutta olisinollut hieman kiltimpi.

    VastaaPoista
  7. Pitää vain muistaa että elää nykyisyydessä eikä kirjallisuudessa tai historiassa :) ! Paavolaisella tosin oli natsiyhteyksiä, niin olen lukenut. Muttei se kiistä hänen taitojaan!

    VastaaPoista
  8. Tuure, nyt ollaan hurmiossa, ei tylsässä nykyajassa...

    Tiedän Paavolaisen jutut ja olisnkin vain kerran kýlpenyt hänen lammessaan. Waltarin olisin lumonnut tosissani!

    Paavolaisen kesäpaikka oli kannaksen menetyksen jälkeen Keuruulla, jonne äiitkin muutti, kun Karjala vietiin. Äitini, joka lähtee muuten huomenna lapsuudenpaikoilleen Karjalaan 18. kerran, kertoi minulle tänään Paavolaisesta. Eli ei siitä niin kauhean kauaa aikaa ole.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoista! Heti kirjastoon varaukseen!

    VastaaPoista
  10. Juuri niin! Teit oikean päätelmän. Putoat 20-luvun hurmokseen. Ja nautit! Lupaan sen.

    VastaaPoista
  11. Luin tämän juuri ja aivan rakastuin minäkin! Hurmion tytärten henkilöt ja aihepiiri ovat kiehtovaakin kiehtovampia, ja Satu Koskimies kirjoittaa kuin unelma.

    VastaaPoista
  12. Luru, täysin niin! Nyt sinä muutit postausohjelmani - ihanasti! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  13. Googlasin sinulta kolme juuri lukemaani kirjaa, ja yksi löytyi! Että kyllä niitä samiksiakin on muutama.;) Ajattelin myös lukea Shriveriltä jotain, ihan blogisi tekstien innoittamana.

    Hurmion tyttäristä; aivan ihana kirja! Sytytti hurmion ja palon. Mutta minussa myös melankolisen kaipauksen ja pettymyksen tunteenkin. (Ei siis pettymysta kirjaa kohtaan!) Ja halun lukea näitä runoilijoita! Katri Vala on suosikki jo vuosien takaa, mutta Elina Vaara on minulle ennestään melko tuntematon. Ja lisää Yrjö Jylhää ja kaikkia muita!

    (Ihanaa, että Leena-serkku;) on saanut tavata Bo Carpelanin. Olen vähän kade.;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme! Shriverin Jonnekin pois on ehkä kirja, jolla kannattaa aloittaa. Minuun teki vieläkin suuremman vaikutuksen Kaksoisvirhe, mutta se on varmaan vain 'mun juttu', sillä muilta en ole samaa kuullut.

      Kirja oli ilmestymisvuotenaan blogini sen vuoden paras kotimainen. Katri Valasta olen pitänyt jo teinistä, mutta kun ostin kirjamessuilta Elina Vaaran Kootut runot, ne eivät auenneet minulle, sillä olivat kuin liian haaleita.

      Yrjö Jylhä on blogissani erikoisessa yhteydessä...eli yritäppä näillä sanoilla: Kaulaltas pölyä puuterin Leena Lumi

      Hänestä kannattaakin olla;-) Ja Tabermann oli toinen...

      Poista